Olen ollut tämän vuoden ajan Suomen Taideyhdistyksen nimittämässä lautakunnassa, joka arvioi Suomessa
julkaistua uusinta suomalaista kuvataidealan kirjallisuutta. Raati
palkitsi eilen Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnolla Harri
Kalhan, jolta on julkaistu kolme kirjaa ja yksi taiteilijaessee tämän
vuoden aikana. Se on sekä määrällinen, että laadullinen
työvoitto.
 |
| Harri Kalhan Kokottien kultakausi. |
Harri Kalha on valistunut kuvataidetta
ja varsinkin taideteollisuutta popularisoiva esseisti. Hän on
kirjoittaja, joka pystyy vangitsemaan lukijansa mielenkiinnon, hän
tuo teksteihinsä omistautuvaa henkilökohtaisuutta ja esittelee
teorioita ilman akateemista jäykkyyttä. Harri Kalha jatkaa
suomalaisen taidekirjallisuuden suuren esseistin Yrjö Hirnin
traditiota.
Hyvä uutinen on myös se, että
suomalainen kuvataidetta koskeva kirjallisuus voi hyvin.
Palkintoraati kävi läpi yli kuusikymmentä kuvataidetta koskevaa,
tämän vuoden aikana julkaistua suomalaisten kirjoittajien
julkaisua.
Kirjoitin aikaisemmin
Kulttuurinavigaattorissa taiteilijoiden kirjallisista omakuvista -
kirjoitetuista selfieistä – kuten ajan sana kuuluu. Hannu Väisäsen Taivaanvartijat, (Otava) ja Henry Wuorila-Stenbergin Hämärän
näkijä, (Like) kirjat edustavat tätä vanhaa, nyt uudelleen
henkiin herännyttä taiteilijaelämästä kertovaa kerronnan lajia.
Kuvataidetta koskevan kirjallisuuden
ydinalaa ovat taidenäyttelyjen yhteydessä julkaistavat kirjat,
jotka ovat periaatteessa näyttelykatalogeja taidekokoelmista,
yhteisnäyttelyistä tai taiteilijoiden yksityisnäyttelyistä. Ne
julkaistaan kuitenkin tavallisesti itsenäisinä kirjoina, joiden
monografiat ja esseet voivat olla kirjallisen ilmaisun helmiä.
Taideyhdistyksen raadin palkitsema Harri Kalhan Birger Kaipiaista
(SKS) koskeva kirja on eräs alan häikäiseviä uutuuksia. Ja hienoa
on myös se, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamo, joka on
ollut jo pitkään tunnettu eri kulttuurialojen kustantajana, on
erikoistunut erityisen laadukkaaseen taidekirjojen
julkaisutoimintaan.
Mieleeni näyttelykatalogeista jäivät
myös Tuomo Sepon kokoelmasta tehty julkaisu Taiteelle koko elämä
(Oulun taidemuseo) , Mikko Orasen toimittama Timo Heinon kirja
(Helsingin taidemuseo), sekä Marja Kanervon ja Eija-Liisa Ahtilan
tuotantoa käsittelevät kirjat (Kiasma).
Amos Andersonin taidemuseon tuottamat julkaisut
ovat alan laatua. Mieleeni jäi tältä vuodelta erityisesti Laura
Gutmanin ja Susanna Luojuksen toimittama kirja Art deco ja taiteet (SKS) sekä näyttelynä, että kirjana. Niiden tuoma yllätys on se, että
art deco, tuo Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa voimakkaasti
esiintynyt taidesuuntaus esiintyi – vastoin aikaisempaa yleistä
käsitystä – melko vahvana myös Suomen taideteollisuudessa. Amos Andersonin taidemuseon laadukkaita taidekirjoja ovat tältä vuodelta myös vuoden
merkittävän nykytaidenäyttelyn Rouva Näkymätön julkaisu, sekä
hieno August Uotilan näyttelykatalogi.
Valokuvausta koskevat julkaisut ovat
tulleet vahvaksi ja näkyväksi osaksi kuvataidekirjallisuutta.
Niistä mieleeni jäi varsinkin Vesa Ojan Finglish (Musta Taide),
joka kertoo mieleenpainuvasti amerikansuomalaisten elämästä ja
samalla amerikkalaisuuden arjesta. Mukana kuvissa on muun muassa
amerikansuomalainen taiteilijaystäväni Eric Aho. Haluaisin lähettää
tämän kirjan lahjaksi amerikansuomalaisille ja amerikkalaisille
ystävilleni ja tuttavilleni. Historiallisesti merkittävä on
Gallen-Kallelan museon julkaisema Sergei Prokudin-Gorskin tuotantoa
selvittävä kirjanen Väri on valoa.
Sara Hildénin taidemuseo julkaisi
uhkean kirjan säätiön modernin ja nykytaiteen ulkomaisesta
kokoelmasta. Helsingin historiaa vuodesta 1945 vuoteen 2010
käsittelee kuvateos otsikolla Voimat jotka rakensivat Helsinkiä (Otava).
Uusia ja erilaisia näkökulmia
kuvataidealan kirjallisuuteen tuovat vuoden aikana julkaistut
seuraavat kirjat. Virpi Harjun toimittama Oikeuden näyttämöt
(Valtion taidemuseo, Suomen lakimiesliitto) kertoo lainkäytön
instituutioiden visuaalisuuteen ja kuvankäyttöön liittyvistä
aiheista. Otso Kantokorven toimittama Vaivaisukkojen paluu (Maahenki)
tuo jo aikaisemmin Suomessa esillä olleeseen aiheeseen uusia
näkökulmia. Jari Tammisen vahvasti kuvitettu Häiriköt, Kulttuurihäirinnän aakkoset (Voima) esittelee kotimaisia ja
ulkomaisia alan klassikoita Harro Koskisesta Banksyyn. Julkaisu
yllättää lukijansa elinvoimalla ja energialla ja samaa voi sanoa
myös Jan-Erik Anderssonin omalaatuista taloaan, taidetta ja elämää
yhteenkietovasta kirjasta Elämää lehdellä (Maahenki).
Eräs tärkeistä vuoden julkaisuista
on myös – tosin ei suomalaisten kirjoittama, mutta suomeksi
käännetty – Muoti, tyylit ja vaatteet kautta aikojen (Tammi).
Kirja on selkeän graafisen asun ja kontekstikuvituksen saanut
massiivinen tietolähde.
 |
| Aukeama kirjasta Muoti, tyyli ja vaatteet kautta aikojen. |
Kulttuurijournalismin ja taidekritiikin
yhä heikkenevässä tilanteessa on ilahduttavaa todeta alan
kirjajulkaisuiden voivan hyvin. En osaa sanoa, mistä kuvataidealan
erilaisten julkaisujen melko hulppea määrä ja laatu johtuu. Kyse
voi olla ilmiöstä, joka on vain kertynyt tälle vuodelle. Mutta
jälki on tänä vuonna niin vakuuttavaa, että julkaisujen takana
täytyy olla todellista pyrkimystä, sattumaa se ei ole.
