Ylistys mielikuvitukselle

Tunnistan leijonan, Jouko Turkan löytämät kiviveistokset. 11.1.–2.2.2014 Kuva/Tila näyttelytila, Helsinki.

Kuvataideakatemian näyttelytilassa on kaksi pöytää kiviä. Ne on tarkoitettu kosketeltaviksi ja käänneltäviksi, vesikannusta voi kaataa vettä, jolloin graniitin muoto selkenee ja väri muuttuu tummaksi. Jos ei halua koskettaa kiviä, voi niitä tarkastella, käännellä ja väännellä kattoon ripustettujen lankojen varassa olevista valokuvista, jotka kuvaavat myös kiviä. Jouko Turkka selostaa videossa mitä hän näkee kivissä.

Teatteriohjaaja Jouko Turkan lähipiiristään löytämät kivenmurikat ovat herättäneet vilkkaan nettikeskustelun. Näyttelyn ovat koonneet Turkan lisäksi Jaakko Ruuska, Pekka Kantonen ja Esa Kirkkopelto.

Näyttely on riemukas ja hauska mielikuvituksen laboratorio. Taiteen tekeminen ja ymmärtäminen perustuu ihmisen kykyyn herättää eloon elottomia esineitä. Kivien avulla Turkka elollistaa luontoa ja liittää tämän ikivanhaan tapaan selittää kaikki ympärillä oleva eläväksi.

Tällainen mielikuvitus, jota kutsutaan animatismiksi on itse asiassa eräs vastaus kysymykseen siitä, miksi taidetta ylipäätään on alettu tekemään. Ja taiteen ymmärtämisen ja vastaanoton edellytys on mielemme kyky liikuttua liikkumattomista kuvista.

Animismi taas sisältää käsityksen, että henkisen ja materiaalisen tai fyysisen maailman välillä sekä sielujen ja henkien välillä ei ole eroa. Poikkeusta eivät tee siitä myöskään muut eläimet, kasvit, kivet tai maantieteelliset piirteet, kuten vuoret tai joet tai muut luonnonilmiöt, kuten ukkonen, tuuli tai varjot. Animismi hylkää kartesiolaisen dualismin.

Videossa Turkka myös tulkitsee – tällä kertaa ei näyttelijänä ihmistä tai hänen rooliaan – vaan kivien muotoja. Turkan puheen innokkuus ja vakuuttavuus on nautittavaa, hänen löytämisen ilonsa ja mielikuvituksen kihelmöivä herkullisuus on kosketeltavaa.

Kiven piirtäminen on myös vanha, klassiseen piirustuksen opetukseen ja harjoitteluun liittyvä aihe. Jokainen kiviä piirtämään yrittänyt käsittää, että niiden muodot ja värit ovat tavattoman vaikeasti piirrettäviä ja että tässä yksinkertaisessa arkipäivän materiaalissa on kokonainen pienoismaailma. Vain mestari pystyy herättämään kiven eloon.

*   *

P.S. Keskustelu ”Turkan kivistä” on käynyt vilkkaana. ”Kivet” on mielestäni harhaanjohtava aihe, näyttelyssähän ei ole kyse kivistä eikä Turkastakaan sinänsä, vaan siitä, miten Jouko Turkka kokee ja tulkitsee kiviä. Ja siitä, miten kävijät voivat innostua ”katsomaan” kiviä, eli käyttämään mielikuvitustaan. Ja siitä, pystyykö Turkka innostamaan kävijöitä mielikuvituksensa käyttöön? 

Huomasin vasta kirjoitukseni julkaisun jälkeen, -- kiitos erään Facebookissa käymäni keskustelun --  että näyttely täyttää kaikki melko uuden taiteenalan, realaatioestetiikan tai relaatiotaiteen kriteerit. Kirjoitin viime syksynä Kulttuurinavigaattorissa relaatioestetiikasta Heta Kuchkan  näyttelyn yhteydessä.

Minä koin teoksen selkeänä ja yksinkertaisena oivalluksena, mielestäni Jouko Turkan kaltainen innostava näyttelijä pystyy innostamaan katsojia tulkintaan ja mielikuvitukseen. Ainakin minun arvostukseni Jouko Turkkaa kohtaan kasvoi, hän on loistava taiteilija. Tuo vanha kettu onnistui yllättämään!

• Otso Kantokorpi Teatteri & Tanssi-lehdessä 
• Pauli Tapio, Yksityistä kirjeenvaihtoani, Kaksi mielipidettä Jouko Turkan kivinäyttelystä 
• Kirsikka Mohringin mielipide Facebookin Akku-lehdessä 
• Keskustelua Kulttuurinavigaattorin Facebook-sivulla, johon osallistun minäkin