| Mukaelmani Vilhelm Hammershøin maalauksesta Lepo, 1905. |
Vilhelm Hammershøi, Hiljaisuuden maalari Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 6.2.-18.5.2015.
Paljas ja avoin niska, ihmisvartalon mitä erogeenisin alue on huomiopiste useissa tanskalaisen Vilhelm Hammershøin (1864-1916) maalauksissa. Hän ei ole ehkä kaikkein tunnetuin 1800-1900 -luvun vaihteen taiteilijoista, mutta hänen maalauksensa ovat mitä mieleenpainuvimpia.
Harmaat, sävykkäät maalaukset jäävät mieliin eräänlaisina varhaisen modernin ajan laatumaalauksina, biedermeierin tarkkuutena ja koruttomina, lakoonisina interiööreinä. Niissä on maaginen, hermeettinen ja atmosfäärinen lataus.
Kaikkia aikalaisia Hammershøin maalausten sävyt eivät mielyttäneet. Aikansa kansainvälisen taiteen tuntija Einar Reuter alias H. Ahtela kritisoi vuonna 1917 julkaistussa Helene Schjerfbeck -monografiassa Hammershøin maalauksia sanoilla ”kalsea ja vieroittava”. Ahtela oli aikansa toisinajattelijakriitikko, joka vastusti Suomessa Septem-ryhmän maalausten värittömyyttä.
Hammershøi pitäytyi paletissaan ohjelmalliseen sinnikkyyteen asti. Sisäkuvien seinät ja oviaukot ovat pelkistettyjä rytmiltään ja sävytyksiltään. Hammershøi maalasi valoa ja vastavaloa kuin pohjoisen Johannes Vermeer.
Hammershøin tuotanto on johdonmukainen. Hänen asemansa oli turvattu ja hän oli arvostettu taiteilija, akateemikko ja professori, jonka ei tarvinnut seurata aikansa maalaustaiteen muoti-ilmiöitä. Hänen taiteilijan vapautensa oli itsenäisyyttä, joka perustui tietoon ja matkoilla hankittuun vahvaan kokemukseen eurooppalaisen taiteen traditiosta.
Koin Amos Andersonin näyttelyn paitsi vahvana elämyksenä, myös kokeiluna, jossa mietin kuinka paljon ja missä olen Hammershøin maalauksia nähnyt. Näyttely oli minulle retroaktiivisen muistamisen, eli muistiin palauttamisen, taannehtivan ja takautuvan muistamisen kokemus, jälleennäkemisen ilo.
Näyttelyn teoksista on tietysti läheisin oma Hammershøimme, Kansallisgallerian kokoelmassa oleva Sisäkuva (n. 1900). Biedermeiertuoli erottuu vaaleaa seinää vasten ja taiteilijan vaimo uppoaa avoimesta ovesta näkyvän välihuoneen hämärään.
Tämän maalauksen hankintahistoria paljastaa Ateneumin taidemuseon heikkouden, josta H. Ahtela aikoinaan sitä ankarasti arvosteli, kyvyttömyyden hankkia aikansa nykytaidetta. Tämä Hammershøin sisäkuva on saatu kokoelmiimme testamenttilahjoituksella vuonna 1935.
Myös Tukholman ”Natikan” eli Nationalmuseumin Hammershøit ovat monelle tuttuja. Lisäksi mieleeni on jäänyt myös maalaus Taiteilija ja hänen vaimonsa (1908), jonka näin Århusin taidemuseossa ja vaalenpunaisen sävyisen Louis XIV:n tyylin interiöörin Malmön taidemuseossa. Näyttelyn ehkä eroottisin maalaus on Lepo vuodelta 1905, joka on Pariisin Musee d’Orsaysta.
Aikaisemmin vahvasti tanskalaisena arvostetun taidemaalarin maine on kansainvälistynyt. Sen myötä hänen arvostushierarkiansa on muuttunut kuten Akseli Gallen-Kallelankin ja Hammershøi mainitaan nykyisin eurooppalaisena.
Maalaukseni Hammershøin maalauksen Kolme mallia (1910) mukaan.
Posted with Blogsy
