tiistai 1. elokuuta 2006

Kulttuurin kansallis- vai kansalaiskaanoni?

Hesarin päivän kulttuurijuttu käsittelee sitä, että kokoomuspoliitikko, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Kaarina Dromberg haluaa virallisen kulttuurikaanonin Suomeen. Siis listat siitä, mikä on tosisuomalaista kulttuuria. Hesarin jutussa mainitaan taiteenaloiksi kirjallisuus, musiikki, arkkitehtuuri ja muut taiteenalat.

Malli on Tanskasta, jossa konservatiivisen kulttuuriministerin listat julkaistiin vuoden alussa. Drombergin mukaan kulttuurikaanoneiden laatiminen voisi olla ajankohtaista, kun monikulttuurisuus ja kansainvälisyys lisääntyvät.

Dromberg sanoo, että: ”Tehtävänä olisi suomalaisen kulttuurin ylläpitäminen ja vahvistaminen muita kulttuureita vastaan, jotta me pystyisimme säilyttämään oman identiteettimme.”

Miksi, kysyy Kulttuurinavigaattori? Ei vastausta tarvitse kauan hakea. Kun kansallisvaltiosta on käytännössä jäljellä vain savuavat rauniot, kuuluu hätähuuto tietysti oikeaoppisen kansallisen kulttuurin suuntaan. Listahankkeet vaikuttavat myös jonkinlaisilta nostalgisilta yrityksiltä palata takaisin yhtenäiskulttuurin aikoihin auvoisiin.

Auttasivatko kulttuurilistat maahanmuuttajia sopeutumaan valtakulttuuriin? Päinvastoin, ne loisivat niitä sterotyyppisiä mielikuvia suomalaisuudesta, joihin ollaan varmaankin kurkkua myöten kyllästytty.

Arkadianmäeltä katsotaan arkadiaan, onnen maahan, jota ei enää ole.

Miksi haikailla kansallisvaltion perään, joka on auttamattomasti ohitettu vaihe? Tilalle esitetty kansalaisvaltion idea on paljon parempi ja nokkelampi kuin paluu taaksepäin. Keksittäköön kilvan keinoja kansalaisuuden ja identiteetin, keskustelun ja kulttuurien vuorovaikutuksen lisäämiseksi.

Kulttuurinavigaattori ryhtyi heti toimeen ja julkaisee top ten -listan Suomen taiteen kansalaiskaanoniksi.


Eija-Liisa Ahtilan video


Harro Koskisen Sikamessias
Karjalanpiirakka.
Akseli Gallen-Kallelan maalaus.


Esko Männikön valokuva.


Kalervo Palsan maalaus.


Einari Junttilan Lapinmaalaus.

Huittisten hirvenpää.
Nokia Communicator 9500.

Paanajärven maisema. Ei ole tosin enää Suomessa, mutta eihän Nokian kännyköitäkään tehdä aina Suomessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kaanon! Hauskoja kontrasteja. Kannatan :-D

Anonyymi kirjoitti...

This is very interesting site... Lcd camp Texas lotto rules Clomid ii twins pregnancy symptoms Stillborn again incorporation benq fp937s lcd display review Compact flash card reader

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...