Taidemuseoverkosto on syttyvä ja sammuva laji

Pro Guggenheim Helsinki -kannatusryhmä julkaisi verkkosivun.

Pro Guggenheim Helsinki –kannatusryhmä julkaisi viikolla verkkosivun, jossa selvitetään paljon asioita aiheesta, joka näyttää nostattavan paljon tunteita. 

Mietin tässä artikkelissa aihetta, jota Guggenheim-keskustelussa on kyllä sivuttu, mutta itse asiasta vähän puhuttu. Nimittäin taidemuseoiden yhteistyöverkostoista, josta suunniteltava Helsinki Guggenheimkin tulisi olemaan osa. 

Taidemuseotoiminnan kansainvälinen verkostoituminen on melko uusi, ehkä alle 20 vuotta vanha ilmiö. Sillä tarkoitetaan juuri museon toiminnan jakamista erilaisiin "filiaaleihin". Verkostoituminen on alkanut sekä eri maiden sisällä, että kansainvälisesti. Guggenheimin lisäksi muun muassa Eremitaasilla on toimintakeskukset Viipurissa, Kazanissa, Amsterdamissa ja Italiassa. Myös Louvrella on satellittimuseot Lensissä ja Abu Dhabissa ja Moderna Museet avasi pari vuotta sitten museon Malmössä. Perinteisestä museoiden ja gallerioiden näyttely- ja teosvaihdosta ja lainaamisesta ei tässä ole kyse. Sitä on tehty jo kauan aikaa ja tullaan tekemäänkin huolimatta verkostohankkeista.

Eremitaasi Amsterdam sijaitsee Amstel-joen varrella.

Ilmiön taustalla lienee monta syytä, joista suurimpia lienevät taidemaailman kansainvälistymisen lisääntyminen ja globalisoituminen, sekä kylmän sodan aikaisten rajojen madaltuminen. Eräs käytännön syy lienee yksinkertaisesti taidekuljetusten tekninen parantuminen. Suurten taidemuseoiden kokoelmathan ovat niin isoja, että vain muutama prosentti niistä voidaan esittää kerralla. Jakaminen houkuttelee, ja myös tietotaidon ja osaamisen jakaminen on tärkeää. Arvelisin, että Helsingin Guggenheim-hankkeessa paljon puhuttaneita lisenssimaksuja on luultavasti muillakin taidemuseoverkostoilla, se lienee tapana, kuten Mitä on Guggenheim? verkkosivulla mainitaan. Urheilussakin on varsin kalliit lisenssimaksut.

Onko yhteistyö Guggenheimin kanssa "Once in a lifetime", kerran elämässä tapahtuva mahdollisuus, kuten hankkeen puolustajat sanovat? Taidemuseoiden kansainvälinen yhteistyö näyttää olevan syttyvä ja sammuva laji. Esimerkiksi Eremitaasilla oli jokin aika sitten toimipisteet myös Las Vegasissa ja Lontoossa, mutta nykyisin Euroopassa ovat vain Amsterdam ja Italia. Nämä ovat yhteistyöprojekteja, jotka lienevät aina määräaikaisia. Jos joku projekti ei ota tulta, se lopetetaan määräajan kuluttua umpeen. Lopetus johtunee useimmiten rahoituksen tyrehtymisestä tai siitä, että sponsorointia ei ole saatu jatkettua, vaikka asialla olisi ollut useitakin maineikkaita museobrändejä. Guggenheimin vastustajat Suomessa ovat tavallisesti syyttäneet yhteistyöhankkeiden kaatumisesta Guggenheimia itseään, mikä ei varmaankaan ole kokonaan totta. It takes two to tango.

Louvre Abu Dhabin suunnitelma.

Tällaisen yhteistyön aloittaminen tai aikaansaanti ei ole helppoa, sen voi ainakin todeta. Esimerkiksi ehdotettu yhteistyö Louvren kanssa ei ole mahdollista tuosta vaan. Jos jotenkin luonnehtisi vaikkapa Eremitaasin asemaa Venäjällä, voisi sanoa että se on valtio valtiossa, eräänlainen suuryritys, joka ei mihin tahansa yhteistyöhön ryhdy tai kenen tahansa kanssa. Usein näissä hankkeissa lienee myös kyse maiden suurista kulttuuri- ja ulkopoliittista linjanvedoista. Ainakin Italian Ferraran ja Eremitaasin yhteyden synnyssä on varmaankin kyse alun perin jostain Venäjän ja Italian välisestä yhteistyöaloitteesta.

Tate Liverpool on osa Taten museoverkostoa Britanniassa.

Ehdotettua kansainvälisen taidemuseoyhteistyöverkoston luomista itse, Suomesta ja Helsingistä käsin en pidä mahdollisena. Sellaisen aikaansaanti vaatisi huomattavasti suurempia varoja kuin liittyminen verkostoon. Osaamisen jakaminenhan on kansainvälisen museoverkoston idea, ne ovat museomaailman Facebookeja.

Ehkä vielä on todettava, että Helsingissä olisi kyllä aineellisia, mutta ei ainakaan toistaiseksi henkisiä resursseja tällaisille hankkeille, jotka näyttävät liittyvän tavallisesti isoihin maihin ja suuriin kaupunkeihin. No, senkin kanssa on vaan elettävä.