Kritiikin puute jumiuttaa taiteen

Kukkiva karvamansikka  (Fragaria viridis).

Suomenkielisen Wikipedian mukaan uhanalaisuusluokitus on menetelmä, jolla kuvataan eri eliölajien, eli kasvien ja eläinten todennäköisyyttä kuolla sukupuuttoon tietyllä aikavälillä. Mitä korkeampi lajin uhanalaisuusluokka on, sitä suurempi on sukupuuton riski ilman suojelutoimia.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n kriteereihin perustuva luokitusmenetelmä on yhdenmukainen kaikkialla maailmassa ja etukäteen määriteltyjen, yksityiskohtaisten arviointikriteerien vuoksi sillä saadaan jokseenkin puolueeton kuva arvioitavien lajien häviämisriskistä. Uhanalaisuusluokitus jakaa eliöt kasvavan häviämisriskin mukaan johonkin seuraavista luokista.

Elinvoimainen on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.

Silmälläpidettävä laji miltei täyttää jonkin korkeampien uhanalaisuusluokkien kriteerin tai todennäköisesti täyttää sellaisen lähitulevaisuudessa. Aikaisemmin ryhmään laskettiin myös huonosti tunnetut lajit, joiden elinympäristöt ovat taantuneet tai uhanalaisia.

Vaarantuneeseen lajiin kohdistuu suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä.

Erittäin uhanalaiseen lajiin kohdistuu erittäin suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa.

Äärimmäisen uhanalaiseen lajiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta.

Luonnosta hävinneen lajin tiedetään säilyneen ainoastaan viljeltynä, vankeudessa tai luontoon palautettuna selvästi alkuperäisen levinneisyysalueensa ulkopuolella.

Hävinneen lajin epäilyksettä viimeinen yksilö on kuollut.

Lisäksi luokitteluja ovat puutteellisesti tunnettu laji, jonka esiintymisestä, elinalueesta tai populaation tilasta ei ole riittävästi tietoa arvioinnin tekemiseksi, sekä arvioimatta jätettyjä lajeja.

Alueellista arviointia varten on olemassa kaksi lisäluokkaa. Alueellisesti hävinnyttä lajia on aikaisemmin esiintynyt tutkitulla alueella, mutta sitä ei ole tavattu enää huomattavan pitkään aikaan tai lajin viimeinen tunnettu elinpaikka on tuhoutunut.

Arviointiin soveltumaton laji on yleensä laji jota tavataan alueella vain satunnaisesti. Kokonaisia lajiryhmiä voidaan joutua jättämään arvioimatta myös arviointiin vaadittavien asiantuntijoiden puutteen vuoksi.

Mihin luokitukseen kuuluvat – ei luonnossa, vaan suomalaisessa julkisuudessa eli sanomalehdissä, televisiossa ja radiossa esiintyvät lajit, kulttuurijournalismi ja eri taiteenalojen kritiikki?

Elinvoimainen niiden esiintyminen ei ole, koska kanta ei ole kovinkaan runsas eikä vakaa. Lehdet eivät enää käytä juuri eri alojen asiantuntijoita kulttuurin ilmiöiden arvioinnissa. Sanoisin, että kritiikki on silmällä pidettävä, vaarantunut tai erittäin uhanalainen. Alueellisesti hävinneitä lajeja on niissä sanomalehdissä, jotka ovat lopettaneet kulttuurin asiantuntijakritiikin kokonaan.

Jos suojelutoimiin ei ryhdytä, kulttuurijournalismi kuolee Suomessa sukupuuttoon todennäköisesti 25 vuoden ja eri taiteenalojen kritiikki noin 15 vuoden kuluessa.

Kun jotain havaitaan uhanalaiseksi luonnossa, asia tutkitaan. Luonnonsuojelulaki rauhoittaa kaikki linnut ja nisäkkäät, jotka eivät kuulu riistaeläimiin tai rauhoittamattomiin eläimiin. Lokakuussa 2011 ympäristöministeriö myönsi puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien PUTTE tutkimusohjelman toisen hakukierroksen hankkeille rahoitusta vuodeksi 2012 yhteensä noin 440 000 euroa.

Minkälaisia suojelutoimia kulttuurijournalismille vaadimme? Mitä pitäisi tehdä, jotta sanomalehtien, television tai radion taidekritiikki ei loppuisi tyystin?

Vähin, mitä pitää vaatia, on kritiikin silmälläpidettävyys. Juuri kukaan ei pidä silmällä kulttuurijournalismia, edes kartoitusta kritiikin häviämisestä ei tehdä.

Saakoon Suomessa silmälläpidettävän luokituksen ilveksen ja vaskitsan lisäksi kulttuurijournalismi. Suojeltakoon karvamansikkaa siinä missä  taidekritiikkiäkin. Kritiikin loppu ei ole taiteen loppu, mutta lajin todennäköinen kuolema hidastaa kulttuurin kehitystä. Kritiikin puute jumiuttaa taiteen.