Kun aikansa tolskaa ja melskaa sosiaalisessa mediassa
huomaa, että on kahdenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka osaavat, haluavat tai
joiden täytyy jakaa ja niitä, jotka eivät tätä jakamisen taitoa hallitse tai
osaa. Tai sitten heidän ei tarvitse jakaa.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kuuluu ensiksi
mainitsemaani ryhmään. Hän jakoi Guggenheim-Helsinki prosessin kolmeen
vaiheeseen nyt toteutetun selvitysvaiheen jälkeen. Ensi vuonna
kaupunginvaltuusto päättää jatkovaiheesta, eli arkkitehtuurikilpailusta ja
säätiön perustamisesta. Sitten seuraa, jos näin päätetään, rakennuttamisvaihe
ja seuraavaksi käynnistetään museon toiminta.
Asiassa ei ole, kuten maanantai-illan kaupunginjohtajan tiedotustilaisuudessa
kysynyt toimittaja kommentoi, oikeastaan mitään uutta. Tai oikeastaan taustalla
on vain yksi uusi asia.
Helsingin poliittiset ryhmät eivät ole päässeet
yhteisymmärrykseen Guggenheimista. Alun perin luotettiin poliittisen väännön
vahvuuteen ja suunniteltiin yhden rysäyksen ratkaisu. Kun yhteistä ymmärrystä ei löytynyt
tarpeeksi, tehtiin jako, joka toivottavasti on käsitettävämpi kokonaisuus. Itse
asiassa muuta ei voinutkaan tehdä kuin jakaa.
Mitkä asiat Guggenheim-Helsinki hankkeessa ovat niitä, jotka
eivät niin sanotusti kohtaa?
Yksi asia, mitä täällä Euroopassa on vaikea ymmärtää, on
amerikkalainen museotoiminta. Bisnestä monet haluaisivat taidemuseon olevan
meilläkin, mutta vain harvoilla on käsitystä, minkälaista bisnestä taidemuseo
on Yhdysvalloissa. Maassa ei ole minkäänlaista museolakiamme vastaavaa säädöstä ja koko liittovaltion kattava
kulttuuritoimintajärjestelmäkin puuttuu. Euroopassa on totuttu siihen, että
pääasiassa julkiset tahot rahoittavat museotoimintaa, Yhdysvalloissa näin ei
ole.
Hankkeen suunnitelma heijasti tätä amerikkalaista perinnettä
siten, että sen heikoin kohta, suhde valtioon jäi epäselväksi.
Elinkeinoministeriön avaus tuesta on hyvä, mutta taidemuseotoiminta Suomessa
koskee ensi sijassa kulttuuriministeriötä. Kuten aikaisemmassa blogissani
kirjoitin, mikä tahansa merkittävä kulttuurihanke edellyttää valtion
osallisuutta. Tämä asia pitää hoitaa.
Kohtaamaton paikka suunnitelmassa on myös Helsingin
kaupungin taidekokoelmien kohtalo. En käsitä sitä, miksi kokoelmien hoito
pitäisi sysätä kaupunginmuseolle. Kaikkien taidemuseoiden kokoelma koostuu
useista eri kokoelmista ja ne saattavat olla hyvin erilaisia. Guggenheim
Helsingin suunnittelijat kuvittelevat pyyhkäisevänsä pois vanhat kokoelmat ja
aloittavansa puhtaalta pöydältä. Tällaiselle ratkaisulle ei ole Helsingissä
mahdollisuuksia.
Uudessa Taide-lehdessä kiistellään Guggenheim-hankkeesta
perusteellisesti. Päätoimittaja Pessi Rautio julistaa tehtyyn suunnitelmaan
vedoten, että ”kaikki olennainen taidemuseotoimintaa koskeva päätösvalta olisi
Guggenheim-säätiöllä”. Ainakin Pajusen esittelemän suunnitelman mukaan museon
ohjelma- ja hallintosopimus olisi kuitenkin tulevaisuudessa päätettävä asia.
Helsingin taidemuseolla on kuitenkin kiireellinen ongelma,
joka koskee tätä rakennusta:
Helsingin taidemuseon Meilahden rakennuksessa on todettu kosteusvaurioita. |
Meilahden puistossa vuonna 1976 avattu Helsingin taidemuseo
oli toissa vuonna remontissa. Se epäonnistui ja kosteusvaurioita on todettu
taas alkuvuodesta. Mikäli rakennusta ei saada kuntoon toukokuun alkuun
mennessä, taidemuseon johtokunnalle esitetään, että koko Meilahden museotila
suljetaan. Jos ongelmaa ei saada ratkaistuksi, tulevatkin näyttelyt täytyy
siirtää Tennispalatsiin, eikä Meilahteen enää suunnitella uusia näyttelyitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti