Guggenheim Helsinki Study 1: Markkinafundamentalismia ja helsinkikeskeisyyttä

Helsinki tilasi Guggenheim-säätiöltä soveltuvuustutkimuksen (feasibility study) mutta saikin Guggenheim Helsingin konsepti- ja kehitystutkielman (Concept and Development Study for a Guggenheim Helsinki). Kutsun sitä tässä arviossani tuttavallisesti nimellä Study, jolla tarkoitan sekä asiakirjan tekstiä, että itse julkaistua suunnitelmaa. Seuraavassa muistiinpanojani ja huomioitani.  

Ehkä tärkein esitetty Guggenheim-hankkeen kritiikki on ollut lyhyesti seuraava: nouseeko hanke taloudellisesta vai kulttuurisesta välttämättömyydestä? 

Ainakaan itseäni Study ei vakuuttanut tältä osin. Ekonomistiselle arvioinnille on pantu painoa, mutta kulttuuripoliittinen analyysi asetetaan usein markkinavetoisiin ja suomalaiselle kulttuuritoiminnalle varsin vieraisiin näkemyksiin.

Esimerkiksi Studyssa todetaan taiteilijoiden esittäneen väitteen siitä, että Guggenheim Helsinki vähentäisi heidän mahdollisuuksiaan pitää taidenäyttelyitä tai heikentäisi paikallista kiinnostusta suomalaiseen nykytaiteeseen. 

Tähän Study vastaa markkinafundamentalismilla. Sen mukaan vertailu osoittaa, että Suomen yksityinen taidemarkkina ei ole vielä saavuttanut täyttä potentiaaliaan, ja siinä on toistaiseksi enemmän suomalaisia taiteilijoita kuin menekkiä heidän töilleen. Museo voisi auttaa laajentamaan taidemarkkinoita turistivirtaa houkuttelemalla. Taiteen ja kulttuurin innokkaat kuluttajat saattaisivat lopulta muodostaa taidemarkkinan, joka tukisi lukuisia uusia gallerioita suomalaisille taiteilijoille.

Noin 180 sivuisessa Studyssa on paljon mahtilauseita amerikkalaiseen malliin. Tässä esimerkki kielenhuoltoa kaipaavasta lausehirviöstä:

”Museolla ja sen kävijöillä tulee olemaan mahdollisuus auttaa määrittelemään uutta museomallia yhdistämällä traditionaalisen näyttelysalin elementtejä, painottamalla luovaa prosessia ja toimimalla katalyyttinä sosiaaliseen muutokseen houkuttelemalla tärkeitä ja laajoja yleisöjä monista maailman osista.”

Eräs Guggenheim Studyn iskusanoista on sana transnational eli monikansallinen. Laatijat tarkoittavat sillä kulttuurivaihtoa moniin sivistyksellisiin suuntiin – askelta globaalin yli, joka ylittää maantieteelliset ja nationalistiset rajat.

Mielestäni monikansallisuus on erinomainen periaate ja se sopii hyvin luonnehtimaan suunnitellun museon tavoitteita.

Helsinki ja muu Suomi

Studyn mukaan Guggenheim toivoo voivansa toimia läheisesti Suomen opetus ja kulttuuriministeriön kanssa taatakseen, että ohjelmat ovat linjassa kansallisen opetussuunnitelman kanssa ja kohtaavat tai ylittävät paikalliset odotukset. Suomen menestyminen koulutuksessa on arvokas lisä Guggenheimille ja taidemuseoiden laajemmallekin kansainväliselle yhteisölle.

Study kartoittaa ja arvioi melko tarkkaan pääkaupunkiseudun taidemuseoita ja muita kulttuuri-instituutioita suhteessa suunniteltuun taidemuseoon, mutta se ohittaa maan muut taidemuseot vain maininnalla. Guggenheim Helsingin suunnittelijat eivät käsitä, että Suomen kulttuurielämän runko muodostuu nykyisin useista melko vahvoista valtakunnan osakeskuksista myös taide-elämän suhteen, ja Helsinki on menettänyt aikaisemman suvereenin, magneettisen napa-asemansa.

Juuri suhde valtakunnallisuuteen ja Suomen valtiolliseen kulttuuripolitiikkaan on Studyn heikkous. Neuvotteluja kulttuuriministeriön kanssa ei ole käyty, vaikka valtionosuuksien ja arvonlisäverojen tilannetta Suomessa onkin pengottu. 

Huono valmistautuminen tähän näkyi julkistamisen jälkeisinä päivinä mediassa ministerien haastatteluissa. Presidenttiehdokkaana ollut kulttuuriministeri pelasi omaa peliään ja muut, kuten pääministeri vetivät toiseen suuntaan suhteessa Guggenheim Helsinki hankkeeseen. Vaikka kyse on Helsingin hankkeesta ja kaupungin taidemuseosta, suunnittelijat eivät ilmeisesti käsittäneet, että mitään suurempia kulttuurihankkeita ei voi ajatella Suomessa ilman käyntiä ministeriössä.

Study jättää mainitsematta myös mahdollisen pääkaupunkiseudun yhdentymisprosessin vaikutukset, joka esimerkiksi alueen kulttuuritoimien osalta saattaa tapahtua ennen muiden hallinnonalojen yhteenliittymiä. Yhteistoimintaa taidemuseoiden ja kulttuuritoimijoiden välillä saarnataan innokkaasti, ja sille olisikin mahdollisuuksia. Esimerkiksi viime vuonna avattiin lähes samanaikaisesti Gallen-Kallela-aiheiset näyttelyt Espoon Tarvaspään Gallen-Kallela museossa ja Helsingin taidemuseossa, mutta käsittääkseni juuri mitään yhteistyötä tekemättä. Heikosta museoyhteistyöstä kirjoitin Kulttuurinavigaattoriin lokakuussa.