Guggenheim Helsinki Study 3: Elämä periferiassa ja suhteet muualle

Guggenheim Helsinki Studyn kyseenalaisin osa on siinä esitetyt lyhyet katsaukset Suomen ja Helsingin historiaan. Yksinkertaisen historiaosuuden tarkoituksena on ilmeisesti vakuuttaa asiaa tuntematon taho – amerikkalainen osapuoli – siitä, että kotiläksyt on luettu. 

Mutta selvityksen maksajille ja tilaajille, meille helsinkiläisille ja suomalaisille näiden taustatietojen esittäminen taidemuseon suunnittelua koskevassa asiakirjassa on tarpeetonta ja ehkä monia loukkaavaakin. Ne luettuaan lukija kysyy, kenelle Studyn teksti on kirjoitettu?

Tässä esimerkki lennokkaasta, voimakkaasti tulkitusta historiaosuudesta:

”Välttääkseen joutumista Neuvostoliiton satelliittimaaksi, kuten muut Itä-Euroopan kansat, Suomi sopi tietyistä Neuvostoliiton asettamista ehdoista, ja säilytti huolellisesti puolueettomuutensa itsenäisyytensä turvaamiseksi. Tämä lähestymistapa kuvasti Suomen suuruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan suhdetta, ja siitä tuli Suomen ulkopolitiikan yleinen teema tulevina vuosina.”

Historiaosuuden bottom line kuuluu (huomaa jälleen lause- ja ajatushirviö):

”Ehkä elämä periferiassa, kansallisen turvallisuuden harmaalla vyöhykkeellä aiheuttaa innovaatioita, ongelmanratkaisua ja avoimuutta ajatuksille, jotka mahdollistavat Suomen kaltaisten maiden kehittämään menestyksellisesti kulttuuriaan, talouselämäänsä ja kansalaisyhteiskuntaa jopa sellaisissa olosuhteissa, jotka ovat joskus olleet epäsuotuisia.” 

Study muotoilee Suomen kulttuurimaisemaa historistisella ja herooisella eetoksella:

”Maan rikas ja monimutkainen historia yhdistyneenä sen osoittamaan kykyyn innovoida tarjoaa vakuuttavan kuvan siitä, miten maa voi muokata ymmärrettyjä maantieteellisiä ja poliittisia haasteita hyväkseen ja käyttää niitä tullakseen johtajaksi maailman näyttämöllä.”

Muut tahot

Studya varten on käyty läpi melko tarkkaan pääkaupunkiseudun taidemuseoita, joista Guggenheim Helsinki suunnitelman kannalta tärkein lienee Suomen nykytaiteen museo Kiasma.

Kiasman kävijöistä Study kertoo muun muassa seuraavaa: 

• 40 prosenttia yleisöstä on alle 24 vuotiaita ja 50 prosenttia alle 35 vuotiaita. 
• Raporttien mukaan yli 50 vuotiaiden mielestä Kiasma on ”vähemmän houkutteleva” kuin muut. 
• Kiasman kävijöistä noin 30 prosenttia on ulkomaalaisia ja 20 prosenttia suomalaisia Helsingin ulkopuolelta. 
• Venäläisten kävijöiden määrän on huomattu kasvavan nopeasti.
• Vuosittainen tulo maksavilta asiakkailta on noin 500 000 euroa.

Kiasman henkilökunnan kanssa käydyissä keskusteluissa selvisi: Haasteet Guggenheim Helsingille ja Kiasmalle olisivat samat.

”Huolimatta Suomen vahvasta museokulttuurista ja korkeasti koulutetusta väestöstä, maan pieni koko merkitsee sitä, että suuren instituution on suuntauduttava ulkomaisiin yleisöihin jo lähtökohdissaan. Paikalliset taiteilijat pyrkivät kunnolliseen edustukseen suomalaisissa näyttelytiloissa ja Helsingin taidemuseo edustaa nyt laajemmin suomalaisia taiteilijoita kuin Kiasma, jonka näyttelyt kattavat sekä nuoren, että vanhemman polven taiteilijoiden teoksia.”

Espoon EMMA-museo pyrkii Studyn mukaan täyttämään roolinsa esittämällä sekä suomalaista että kansainvälistä modernia taidetta. Kiasman henkilökunta toivoo, jos Guggenheim Helsingin suunnitelmat etenevät, että sen (GH:n) rahoitus olisi jostain muusta lähteestä kuin suomalaisesta taiteen tukemisesta.

Moderna

Study raportoi keskusteluissa Tukholman Moderna museetin henkilökunnan kanssa selvinneen, että aikoinaan Pariisi oli suosituin kohde ruotsalaisille kulttuurimatkailijoille. Tänään se on Lontoo. Ruotsalaiset matkustavat harvoin Suomeen kulttuurin takia ja Guggenheim Helsinki voisi auttaa tämän trendin muuttamisessa.

Raportin arvioiden niukkuus Modernasta herättää huomiota. Moderna museetiahan voi pitää tavallaan myös Suomen ensimmäisenä nykytaiteen museona, jonka näyttelyihin suomalaiset suuntasivat 1960-luvulta alkaen  – ja suuntaavat vieläkin.  

Venäjä 

Venäjältä arvioidaan varsin tarkkaan Pietarin ja Moskovan tilanteet. Pietarista mukana ovat Eremitaasin ja Venäläisen museon  roolit. Pietarissa huomio kiinnittyy Uuden Hollannin saaren kulttuuriprojektiin. Käännän tähän kappaleen kokonaan, koska arvelen, että arvio kiinnostaa myös niitä, jotka seuraavat itänaapurimme taideoloja:

“Puhutaan, että (Pietarin) Uuden Hollannin saaren New Garage näyttelytilasta tulisi lopulta koti (Roman) Abramovichin huomattavalle modernin ja nykytaiteen kokoelmalle, joka sisältää merkittäviä töitä muun muassa Lucian Freudilta, Francis Baconilta ja Alberto Giacomettilta. Elokuussa 2011 WORKac voitti kipailun Uuden Hollannin kulttuuriosuuden suunnittelukilpailusta. Tällä hetkellä tiedetään vähän New Garagen tavoitteleman kulttuuriohjelman tulevasta suunnasta, vaikka näyttää todennäköiseltä, että se tulee noudattamaan Moskovan Garagen taidehalli-tyyppistä lähestymistapaa, pikemminkin kuin sitä, että siitä tulisi Abramovichin henkilökohtainen kokoelma. Uuden Hollannin saaren projektin laajuus on valtava, mutta Abramovichin huikeat resurssit viittaavat siihen, että se voidaan saavuttaa.”

Tekijät ovat seuranneet tarkasti varsinkin Moskovan nykytaiteen näyttelyitä, joista joidenkin arvellaan tarjoavan näkemyksiä Pietarin Uuden Hollannin Garagessa tulevaisuudessa kehitettävään kulttuuriohjelman tyyppiin ja luonteeseen.

Myöhemmin Studyssa arvioidaan, että  yhdistettynä Eremitaasin museon pyrkimyksiin saavuttaa globaalia merkitystä, Pietarin merkitys taidekeskuksena tulee kasvamaan Uuden Hollannin museon myötä. Kaiken kaikkiaan arvioidaan, että tuleva vuosikymmen tulee olemaan jännittävää aikaa niille venäläisille, jotka pyrkivät osallistumaan kansainväliseen taidemaailmaan. Ja Guggenheim Helsinki tulisi luonnollisesti olemaan tämän kehittyvän yleisön jatke.

Baltia

Jos Venäjän tilanteesta esitetään kattava analyysi, Baltia ohitetaan huitaisemalla. Ylimalkaisuus vaivaa ainakin tältä osin Studya ja Baltian asemaa pohditaan ekonomistisin termein, osana euroaluetta. Baltian kulttuuri- ja taidepoliittinen merkitys Suomelle on kuitenkin ollut ja tulee olemaankin melkoinen.

Study ei edes mainitse palkittua Kumu-taidemuseota Tallinnassa, eikä Riikan tai Vilnan nykytaiteen foorumeista puhuta mitään. Vilnasta luulisi säätiöllä olevan jotain tietoa Liettuan talousvaikeuksien vuoksi tyrehtyneen yhteistyöhankkeen pohjalta.

Mainittakoon, että Tallinnan ja Helsingin läheisyys on sitä luokkaa, että jotkut vitsailevat, että tulevaisuudessa Tallinnaa voi sanoa Etelä-Helsingiksi ja Helsinkiä Pohjois-Tallinnaksi, elleivät ne jo nyt ole sitä. 

Virolaiset ovat huomattavan taitavia ja halukkaita käyttämään hyväkseen kansainvälisiä kulttuurisuhteita. Kaikkien Baltian maiden kulttuurisuhteet myös Venäjälle toimivat havaintojeni mukaan hyvin ja melko aktiivisesti kaikesta muusta kitkasta huolimatta.