Museoyhteistyö: Pää pilvissä, pyrstö maata kyntää

 Raúl Campos López, In ictu oculi II, digitaalinen maalaus on Kalevala granaína –näyttelyssä Espoon Tarvaspäässä.

Akseli Gallen-Kallelan kansainvälisyys on aiheena Helsingin taidemuseon näyttelyssä Tennispalatsissa ja alakerrassa on Moskovan Tretjakovin kokoelmien aikalaisavantgardea. Ehdin moittimaan Kulttuurinavigaattorin arvostelussa molempia näyttelyitä looppaaviksi, koska ne kertovat jo moneen kertaan nähdyn tarinan.

Espoon Tarvaspäässä, Gallen-Kallelan kotimuseossa on myös esillä näyttely, jossa espanjalaiset taiteilijat ovat maalanneet Kalevalan myyttejä omine tulkintoineen. Tämäkin on kansainvälinen näkökulma ja näyttelyssä on joukossa myös kansallistaitelija-Akselin teoksia.

Minun ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa varsinaisesti kummastakaan näyttelystä, vaan siitä, miten ylipäätään on mahdollista, että samaan aikaan naapurikaupungeissa, Helsingissä ja Espoossa järjestetään taidenäyttelyt, joiden tekemisessä ei ole toimittu yhteistyössä?

Aiheensa puolesta molemmissa on laaja ja laajentava käsitys niin Gallen-Kallelan taiteeseen, hänen aikalaistaiteeseensa Venäjällä, kuin nykytaiteen keinoihin tulkita Kalevalan ja miksei myös osaa Gallen-Kallelan tuotannosta.

Helsingin taidemuseo kutsui kaksi eurooppalaista kuraattoria valitsemaan suosikkiteoksiaan ja toimi myös yhteistyösopimuksen puitteissa, joka sillä on Moskovan Tretjakovin gallerian kanssa. Jos Tarvaspään Kalevala granaína olisi liitetty mukaan, olisi saatu vielä uusi ja vieläpä tuore näkökulma niin Gallen-Kallelaan kuin venäläiseen avantgardeenkin.

Arvelisin, että eräs syy tähän hyvien mahdollisuuksien menettämiseen on taidemuseoiden markkinointi. Markkinointi johtaa helposti kilpaileviin asenteisiin, jossa halutaan ”kerätä voitto kotiin”, eli pitäydytään vain oman museon näkökulmassa. Useat museot kilpailevat käytännössä toistensa kanssa, vaikka ääneen puhutaankin hyväntahtoisesti win-win -sopimuksista.

Menetetty mahdollisuus Helsingissä ja Espoossa kertoo myös taidemuseoiden byrokratisoitumisesta. Totta kai molempia näyttelyitä on valmisteltu pitkään ja huolellisesti ja ne ovat molemmat eri puolilla kiertäviä näyttelyitä.

Yhteistyökyvyttömyyteen vaikuttanee myös näyttelyiden sponsorointi. Tarvaspään näyttelyyn on saatu tukea Espanjasta ja Suomesta muun muassa Koneen Säätiöstä. Myös Helsingin taidemuseon näyttelyissä on useita sponsoreita eli yhteistyökumppaneita.

Sponsoroinnin ideahan oli alun perin auttaa kulttuuri- ja taidekenttää toimimaan paremmin, kun julkinen tuki ei siihen riitä. Yhteistyösopimukset sponsoreiden kanssa ilmeisesti mahdollistavat ja auttavat yksittäisten projektien toteuttamisessa, mutta ne estävät projektien välistä yhteistyötä.

Taidemuseoiden markkinointi Suomessa on pitkälti 1990-luvun lapsi. Pilottina toimivat muun muassa Ars-näyttelyt. Niissä kokeiltiin myös aikoinaan uusia keinoja, kuten laajamittaista sponsorointia Ars 83-näyttelyssä 1983 ja opastuksen kohdentamista eri yleisösektoreille, kuten lapsille ja nuorille. Myös näyttelyoppaat syntyivät vuoden 1995 Arsissa.

Markkinointi lienee välttämätöntä melkein missä tahansa nykyisin. Mutta taidemuseoiden markkinointi näyttää myös johtavan siihen että jokainen museo keskittää markkinointinsa itselleen ja omille näyttelyilleen

Keskittyessään liian innokkaasti itsensä markkinointiin taidemuseot ovat unohtaneet myös yleisen valistus- ja sivistysvelvoitteensa. Kuvataideala tarvitsee aikaisemminkin ehdottamani Suomen Taiteen Tiedotuskeskuksen, STT:n, joka olisi riippumaton ja itsenäinen tiedotuskeskus taidemuseoiden yhä kiihkeämmäksi kasvaneen itsemarkkinoinnin melskeessä.

Kalevala granaína,
 Kaukaisia kuvia kansalliseepoksesta
 15.1.2012 asti Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä Espoossa.

Akseli Gallen-Kallela- Eurooppalainen mestari ja Värin voima - Teoksia Tretjakovin gallerian kokoelmista 15.1.2012 asti Helsingin taidemuseossa.