Lontoon polkuja 11: Vastaanoton rajoilla

Leonardon näyttelyyn jonottamassa.

Ajattelin olevani ovela ja poljin paikalle maanantai-aamuna hyvissä ajoin ennen kymmentä. Mutta muutama tuhat muutakin ihmistä oli ajatellut olevansa myös ovela.

Menin jonon päähän, joka ulottui jo kiemurrellen pitkälle Lontoon National Galleryn eteen. Se alkoi museon läntisestä Sainsbury siivestä, jonka suunnittelivat postmodernistit arkkitehdit Robert Venturi ja Denise Scott Brown (1991). Väkeä saapui koko ajan niin, että pian jono jatkui Trafalgarin aukiolle.

Kaksi keltaiseen turvaliiviin sonnustautunutta naisopasta tuli selostamaan ystävällisesti, että teidän mahdollisuutenne varata lippuja seuraavaksi päiväksi saattaisi olla mahdollista aikaisintaan puoli viideltä iltapäivällä. He sanoivat, että ensimmäiset jonottajat tulivat paikalle tänä aamuna puoli kahdeksalta. Kyse oli siis maanantaista ja kello oli 10.00 aamulla.

Olen ammatiltani toimittaja, joten kysyin, että pääseekö sisään pressikortilla. Olen kansainvälisen kuvataidearvostelijain liiton AICA:n jäsen. Nainen viittasi sivuovelle ja sanoi, että olkaa hyvä, tuota tietä.

*     *

Leonardon näyttelyn – johon siis pääsin melkein jonottamatta ja täysin ilmaiseksi pressikortilla – lippu maksaa 16 puntaa. Näyttelyn lipusta pyydettiin kuitenkin viime viikolla 400 puntaa eBayssa.

Järjestäjän, National Galleryn mukaan lippujen jälleenmyynti on kuitenkin kiellettyä. Jos jälleenmyydystä lipusta kärähtää, tällainen pääsylippu takavarikoidaan ilman korvausta ja lipun haltijalta kielletään pääsy koko näyttelyyn. BBC kertoo, että museo on ottanut yhteyttä luvattomiin välittäjiin mustan pörssin kaupan lopettamiseksi.

Tällä suuren suosion saavuttavalla taidenäyttelyllä, blockbusterilla on muitakin ongelmia. Näyttelynvalvojien ammattiliiton lakko uhkasi näyttelyn turvallisuutta. Lakon takia valvojien määrää vähennettiin vain yhdeksi vartijaksi kahta huonetta kohti. Tämä oli melkoinen riski, sillä vaikka teosten valvontaa tehdään varsin monenlaisilla teknisillä keinoilla, elävät vartijat ovat korvaamattomia.

Jotta Leonardon teoksia – näyttely kattaa siis yhdeksän Leonardon maalausta, lukuisia luonnoksia ja aikalaistaidetta – voisi katsoa miellyttävästi ja turvallisesti, ensi vuoden helmikuun alkuun asti avoinna olevaan näyttelyyn voidaan päästää korkeintaan 180 henkeä puolessa tunnissa. Jonkin laskelman mukaan tämä tarkoittaa, että sulkemiseen asti vain 200 tuhatta katsojaa pystyy näkemään näyttelyn.

Tämän takia pääsyliput ovat synnyttäneet ja tulevat synnyttämään mustan pörssin markkinoita. Sellaista säännöstely aina aiheuttaa.

Jos yleisön lukumäärä pitää paikkansa, 200 000 on melko pieni yleisömäärä blockbuster-taidenäyttelylle Lontoon kokoisessa kaupungissa. Kun tällaisen näyttelyn aikaansaanti on suurten ammatillisten, taloudellisten, diplomaattisten ja poliittisten uhrausten ja sopimusten tulos, voi kysyä kannattaako moinen ylipäätään?

*     *  

Klassisten taiteiden esittämisen ja välittämisen ongelma on se, että niiden välittämisen mekanismi ei voi palvella yhtä suuria ihmisjoukkoja kuin massamedia, sanomalehdet, radio, televisio ja internet.

Kärjistetysti sanottuna taiteen suosio voi olla niin valtava, että sen esittäminen niille, jotka sitä haluaisivat nähdä, on joskus mahdotonta.

Esimerkiksi Lontoon Tate Moderniin, vanhan voimalaitoksen luolamaiseen rakennukseen marssii yli viisi miljoonaa kävijää vuodessa.

Tate Modernin tuleva lisärakennus, taustalla entisen voimalaitoksen seinä.

Kun Tate Modern avattiin vuonna 2000, varauduttiin kahteen miljoonaan kävijään. Nyt museon voimalaitosrakennuksen taakse rakennetaan kovalla kiireellä sveitsiläisten arkkitehtien Herzog & Meuronin suunnittelemaa 11-kerroksista rakennusta. Kun lisärakennus päätettiin rakentaa lamasta huolimatta vuonna 2010, Tate Modernissa oli käynyt 45 miljoonaa vierailijaa.

Museon johtaja Nicholas Serrota kommentoi haastattelussaan, että tavallaan Tate Modern on oman menestyksensä uhri. Näyttelysalit ovat ylikansoitettuja, eikä museo tarvitse ainoastaan lisää tilaa, vaan useita erilaisia tiloja.

*     *

Kuvataiteen esittämiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin pieniä verrattuna teatterin ja oopperan kohtaamiin. Joskus suosittu esitys ei voi saada koskaan niin paljon yleisöä, kuin sen haluisi nähdä ja kuulla.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että teatteri- ja oopperasaleissa on vain rajattu määrä istumapaikkoja ja esityksiä voi olla vain rajattu määrä. Eivätkä teatteri- ja oopperatalojen henkilökunnat halua toistaa vuositolkulla sama esitystä.

Sellaisia ovat suurten ongelmat.

*     *

Päätän tähän Lontoon polkuja juttusarjan, jonka tein 8.- 24.11.2011 Lontoossa ja osittain palattuani Suomeen. Matkustin Lontooseen Tukholman kautta, jossa näin Turnerin, Monetin ja Twomblyn näyttelyn Moderna Museetissa ja josta myös kerroin Kulttuurinavigaattorissa. Matkan toteutumisen mahdollisti Suomen Taideyhdistyksen myöntämä kuvataidearvostelijoille tarkoitettu Richter-apuraha, josta kovasti kiitän.