Pilvet, valo ja enigma

Turner, Monet, Twombly, myöhäistuotannon maalauksia Tukholman Moderna Museetissa, 15. 1. 2012 asti,  Staatsgalerie Stuttgartissa, 11.2. – 28 5. 2012 ja Tate Liverpoolissa, 22.6. – 28.10. 2012.

Cy Twombly, Nimetön (Magnoliat) 2007.

Kylläisen keltaiselle pohjalle maalatut, verta tihkuvat ja valuttavat magnoliat Cy Twomblyn maalauksessa vuodelta 2007 tuovat mieleen FrancisBeaumontin, Shakespearen kollegan ja aikalaisen ajatuksen siitä, että mikään ei ole niin suloista kuin melankolia.

Kolmen taidemaalarin atmosfääriä, dynamiikkaa ja klassismia, sekä siekailematonta melankoliaa voi tarkkailla Moderna Museetin näyttelyssä.

Kun kuulee sanat Turner, Monet ja Twombly, tulee heti mieleen hyvä valinta. He kaikki perustivat oman maalausohjelmansa, joka oli aluksi suurelle yleisölle ja monille kriitikoille niin vieras, että he joutuivat epäsuosioon.

John Ruskinin tuomio eräästä Turnerin maalauksesta oli kuuluisa ”maalipurkin heittäminen yleisön kasvoille”. Monet joutui pitkäksi aikaa epäsuosioon Ranskassa impressionistien johtajana. Taiteilija ja kriitikko Donald Judd, joka oli muutenkin vihamielinen maalaustaiteelle totesi Twomblyn näyttelyn New Yorkissa vuonna 1964 olevan fiasko. Hän kirjoitti, että siellä täällä on muutamia valutuksia, läiskä ja jokunen lyijykynän viiva, ja että ”Näissä maalauksissa ei ole mitään”.

Kolmea taiteilijaa yhdistää intohimoinen, tutkimuksenkaltainen omistautuminen tekemiseen ja teoksia vapautuminen maalauksen rakenteiden sitovuudesta.

Jokaista, myös viime heinäkuussa kuolleen Cy Twomblyn uraa kohtasi myös tuotannon eteneminen ylistettyyn kukoistukseen ja rehevyyteen.

Turnerin merimaisemat, höyryiset pilvet ja huuruiset näkymät toistuvat Monetin ja Twomblyn maalauksissa. Kolmen taiteilijan rinnakkainen ja rinnastava esillepano havainnollistaa, kuinka paljon abstraktin maalaustaiteen traditio periytyy romantiikasta. 

Suomessa tunnetaan ehkä vähiten amerikkalaisen Cy Twomblyn teoksia. Hän toimi salakirjoitusviestien selvittäjänä Yhdysvaltain armeijassa toisen maailmansodan aikana ja tiettävästi myös 1950-luvulla. Twomblyn taide onkin kuin salakirjoitusta, enigma, jonka ratkaisemiseen katsojan on oltava valmis.

Twombly päätti asettua asumaan pääaikaisesti Italiaan 1950-luvun lopulla. Kansainvälisen taidemaailman huomio kiinnittyi kuitenkin New Yorkiin ja etelä- ja keskieurooppalaisen kuvataiteen saavutuksia alettiin väheksyä. Twombly yhdistetään  usein New Yorkin koulukunnan nuorempiin jäseniin, vaikka hän sai paljon vaikutteita myös eurooppalaisen maalaustaiteen vaikutteista 1950-luvulla.

Twomblyn teosten kehitys salaperäisestä, muistiinpanon omaisesta kalligrafiasta uuteen rehevyyteen tapahtui hänen uransa loppupuolella. Hänen teoksensa muistuttavat etäisesti kemijärvisen Liisa Rautiaisen teksia.  

Twomblyn pojan, taidemaalari Alessandro Twomblyn teoksista, jotka eivät yllä hänen isänsä teosten tasolle, on koottu näyttely Forsblomin galleeriaan Helsingissä.