keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Teemasta toiseen


Taidenäyttelyiden teemat ovat tavallisia. Jopa pienimmillä gallerianäyttelyillä saattaa olla teema. Olisi kummallista ja outoa, jos jollain suuremmalla museonäyttelyllä ei olisi teemaa tai otsikkoa tai se olisi vaan jotain yhtä latteaa kuin ”Taidenäyttely”.
Teemat ovat tavallisesti jotain yleisen ja erityisen välillä. Kuraattorit keksivät teemoja joskus kieli poskella, joskus väkisin vääntäen. Teema voi jättää kylmäksi, eli siitä ei katsojan tarvitse välttämättä välittää, joskus se voi lyhentää katsojan ja teosten välistä matkaa. Tuskin kukaan kuitenkaan katsoo taidenäyttelyä sillä silmällä, miten näyttelyn teokset toteuttavat teemaa.
Yleisin muistamani ja mielestäni liian yleinen teema eräällä taidenäyttelyllä oli ”Ihminen”. Kosketteleehan kaikki taide jollakin tavalla ihmistä.
Eräs näkemäni ehjä ja täysipainoinen teemanäyttely on vielä esillä vuoden loppuun asti Espoon Emmassa. Otsikko on yksinkertaisesti ”Punainen”, mutta aiheen yleisyys ei haittaa ollenkaan tässä katsauksessa, joka ei myöskään pyri imemään kaikkea irti aiheesta tyyliin ”kaikki punaisesta”. 
Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana iloinnut hiljaa itsekseni siitä, että aiheet ovat taiteessa monipuolistuneet. Ei aiheiden suhteen ennenkään varsinaista sensuuria tai itsesensuuria ollut, jotakin aiheita taideteoksilla ei vaan ollut aikaisemmin tapana kosketella. Voi sanoa, että nykytaide ottaa suhdetta melkein mihin tahansa inhimilliseen. Omat tabunsa nykyajassammekin varmaan on, mutta aihepiirien laajuus hämmästyttää. 
 Ai Weiwein auringonkukansiemeniä Tate Modernissa Lontoossa.
Lontoon Tate Modernin turbiinihallissa avattiin kiinalaisen Ai Weiwein näyttely, joka koostuu yli sadasta miljoonasta auringonkukan siemenestä. Jokainen siemen on posliinia, joka on ensin raakapoltettu ja sitten käsityöläisten käsin maalaamia ja lasituspoltettuja. Lattialle levitetyt posliinisiemenet saivat muun muassa The Guardianin Adrian Searlen ylistämään näyttelyä, kun taas Charlotte Higgins pohtii sitä, onko oikein ottaa mukaansa siemen matkamuistoksi, vaikka museo pyytää, että niitä ei otettaisi mukaan.
 Adel Abidin video Elämän leipä.
Jos Lontoossa on auringonkukansiemeniä, Vantaan taidemuseossa on näyttely, jonka aiheena on leipä. Otsikko on kansan suusta: ”Suu kuin seitsemän leivän uuni”. Mukana on muun muassa Adel Abidin video Elämän leipä, jossa neljä miestä soittaa kovilla, ontoilla leivillä. Amerikkalaiset kutsuisivat tällaista deadpan-huumoriksi eli vakavalla naamalla tehdyksi komiikan lajiksi.
Deadpania on myös Pasi Karjulan robusteissa puuveistoksissa ja Hilda Kozárin hiljaisissa ja eleettömissä pöytäasetelmissa, joissa tasapainottelevat Alvarin jakkarat, Ikean tuolinjalat, sokeiden kirjainmerkit, sekä supisuomalainen ruislimppu ja unkarilainen tukeva vehnäsleipä.
Näyttelyssä on myös tukevia leipälimppuja, vihanneksia ja lähes mystillisiä asetelmia hiljattain kuolleelta Pentti Kaskipurolta. Hänen teoksissaan on myös kommentteja ja viitteitä Christon käärimisaiheisiin, Magritten surrealismiin ja monumentteihin, nekin supisuomalaisella deadpan-huumorilla laukaistuja.
 Itsemarkkinoinnin edelläkävijä Paul Gauguin maalasi muun muassa omakuvansa sädekehällä varustettuna.
Lontoossa esillä olevan Paul Gauguinin näyttelyn sivuteemana on taiteilijan itsemarkkinointi, joka muistuttaa vaikkapa Jeff Koonsin yliampuvaa mainostyyliä. Yhteistä molemmille taiteilijoille on se, että he molemmat työskentelivät pörssimeklareina ja saivat varmaankin ideansa siekailemattomalle itsekehulleen näistä elämänkokemuksistaan.
Ongelmana vaan on, että joskus kuraattorit saattavat innostua teemastaan liikaakin. Lokakuun alussa New York Timesissa julkaistussa Souren Melikianin asiantuntija-artikkelissa Gauguinista ja Lontoon näyttelystä kirjoittaja toteaa happamasti loppulauseessaan ajatuksen, joka sopii moneenkin muuhunkin tilanteeseen: opinnäytetyön havainnollistaminen on kyllä kiinnostavaa kirjassa, mutta vähemmän kiehtovaa sellainen on taidenäyttelyssä.
Ja tänään julkaistiin uutinen, jonka mukaan Otso Kantokorpi on nimetty Mäntän kuvataideviikkojen ensi kesän kuraattoriksi. (Onnea Otso!) Hän on valinnut kesänäyttelyn teemaksi Raamatun neljännen käskyn: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi".
Näin siis kriitikko, joka kokosi muutama vuosi sitten Helsingin kaupungin taidemuseoon näyttelyn Pessi Raution kanssa. Aihe kuulosti kamalalta, mutta toteutus ja itse katsaus oli mitä komein: ”Hevonen”:
Ensi kesänä siis käydään läpi suhdetta isään ja/tai äitiin Mäntässä. Hienoa, minä ainakin olen siihen valmis, mutta ehkä odotan kuitenkin, että näen näyttelyn ensin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...