perjantai 29. heinäkuuta 2005

Hänen nimensä on Putin, Vladimir Putin

Sergej Kalininin ja Farid Bogdalowin Putin on kuvattu Ilja Repinin maalauksen mukaan.

“Kuvakultti Venäjän presidentistä elää siksi, että monikasvoinen Putin korvaa mediayhteiskunnan julkisen elämän kasvottomuutta.”

Näin arvioi Venäjän presidenttiin liittyvän idolatrian eli kuvapalvonnan ilmiötä saksalainen taidehistorioitsijatar Alexandra Engelfried FAZ:in eli Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittajan Kerstin Holmin raportoimana Moskovasta.

Engfieldin mukaan televisiouutiset hellivät kronikoissaan presidentin julkista arkea, jossa Putinia hehkutetaan kuvattuna keskittynein katsein, hyvin informoituna, varmana päätöksenteossa ja tietoisena brändistään. Ministerit ja muut valtiovallan edustajat pyrkivät piilottelemaan taustalla virastoissaan, katseettomin silmin ja lausuntokaavakkeineen.

“Valtavertikaalin maassa Putinin kuva on universaalitalismani. Aihe, joka lupaa poliittisia tulkintamahdollisuuksia ja kaupallisia palkkioita, vetää myös vastustamattomasti puoleensa kuvataiteilijoita.”

Alexandra Engelfried yhdisti hagiografian eli pyhien ihmisten elämästä kirjoittamisen sekä kritiikin. Taiteilijat ovat kuvanneet hallitsijaa milloin virallisin muotokuvin vanhojen venäläisten mestarien tapaan, milloin pronssiin valettuna muskelimiehenä judotakissaan. Ja ikonostaasiin kuuluu tietysti smokkitakkinen, sikari kädessä oleva entisen KGB -johtajan kuva James Bondin tapaan Dmitry Vrubelin ja Viktoria Timofeyevan maalaamana otsikolla Hänen nimensä on Putin, Vladimir Putin.

Tutkijan mukaan Venäjän vallanpitäjää on kuvattu muun muassa "rehellisen kyynisyyden nollapisteestä", taiteellisella askeettisuudella tai kättään tuolin kädennojalla lepuuttavana absoluuttisena hallitsijana.

Bahtinilaista ylösalaisin käännettyä karnevalisointia edustaa novosibirskiläisen The Blue Noses Groupin kollaasi, joka nähtiin myös Kiasman Historiaa nopeammin –näyttelyssä keväällä 2004 Helsingissä. Se saa seuraavanlaisen arvion: “Naiivi barbaariasenne, johon ryhmä pukee karkeat pilansa, toimii kuin uutena venäläisenä muotona ´Jumalan hulluista´. Satiirisissa valokuvissa taiteilijat poseeraavat vitsikkäinä hahmoina, naurettavan osoittelevasti naamioituina Putin-, Bush- ja Bin-Laden-naamareihin.”

Novosibirskiläisen The Blue Noses -ryhmän kollaasi.

Paikkansa vallanpitäjän kuvien joukossa ottavat myös tsaarille uskolliset asennot. Sergej Kalinin ja Farid Bogdalow maalasivat Kremliin sijoitetun jäljitelmän Ilja Repinin juhlallisesta historiamaalauksesta Valtioneuvoston juhlaistunto.

Kuten Repinillä tsaari Nikolai II, keskeiseksi hahmoksi nousee Putin, puettuna juhlaunivormuun ja ennenkaikkea ajatuksiinsa vaipuneihin kasvoihin, jota ylikorostetut profiilihahmot kiertävät kuin planeetat aurinkoa.


Ilja Repinin maalaus Valtioneuvoston juhlaistunnosta vuonna 1903.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hänenkin etunimensä on Vladimir. Ennen oli Rasputin, nyt vain Putin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...