keskiviikko 20. syyskuuta 2006

Nykytaiteen nurkkaikoni

Kasimir Malevitš, Musta neliö, 1915.

Espoon Tapiola saa 13.10. yleisölle avattavan uuden taidemuseon myötä ehkä merkittävimmän yksittäisen taide-esineen vierailun maassamme kautta aikojen. Kasimir Malevitšin (1878 - 1935) Musta neliö saapuu paikkakunnalle Venäläisen taiteen museosta Pietarista.

Itse teos on kiistatta lähes tyhjänpäiväinen. Itse asiassa kaikki, mikä Mustaa neliötä ympäröi – sen tekijä, teoksen syntyaika ja sitä seurannut Venäjän ja Neuvostoliiton historia – ovat paljon kiehtovampia kuin tuo äkkiä nähty pienehkö tumma maalaus.

Kyse on käsittääkseni erään työskentelyvaiheen dokumentista, osa taiteilijan tuotantoprosessia. En luule että se oli minkään alku tai loppu, ei edes huipentuma, kuten tavallisesti Mustan neliön ympärille kertynyt selityskuorrutus antaa ymmärtää. Musta neliö aloitti loputtoman sarjan maalaustaiteen lopun ajan pasuunaan puhaltavia toitotuksia. Ne eivät ole toteutuneet.

Voisi toivoa, että Kasimir Malevitšin tavoin jokainen kävisi elämänsä aikana läpi ainakin kerran jonkin perusteellisen pelkistämisprosessin. Työstää tekstiä, muotoa, ääntä, liikesarjaa tai mitä tahansa materiaalia niin pitkälle, että vain olennaisin tulee esille. Sellaisen prosessin läpikäynti voisi olla varsin terapeuttista ja siitä voisi oppia jotain. Muun muassa minimalistit, muotoilijat, säveltäjät, näyttelijät, kirjoittajat ja urheilijat ovat tehneet vastaavanlaisia pelkistämisiä.


Tällaisen prosessin läpikäyneille ja sen tulosten esittäjille on aina riittänyt naurajia. Myös Mustasta neliöstä voi sanoa kuin konservatiivikriitikko Hilton Kramer: ”Mitä minimaalisempaa taide on, sitä maksimaalisempia ovat selitykset.”

Tai sanonta Less is more (Vähemmän on enemmän), josta funktionalistit saivat elämännuoransa, josta Tom Wolfe väänsi inhokkilauseen kirjassaan From Bauhaus to Our House:

Less is bore (vähemmän on yksitoikkoista).

Mustasta neliöstä on tullut lähes satavuotisen olemassaolonsa aikana nykytaiteen nurkkaikoni ja modernismin ehkä parhaiten myyvä merkkituote. Se on yhä kiinteä osa modernismiin liittyvä kulttia tai fetissiä. Me menemme sen luokse samalla tavalla kuin lähestymme Milon Venusta osana Antiikin Kreikkaa tai Mona Lisaa osana renessanssia tai Monetin maalauksia osana impressionismia. Selittämisen vimmassa "Neliöstä" on yritetty veistää tarinoita jotka ovat vaihdelleet geometriasta mystiikkaan.

Malevitšin näyttelystä vuonna 1915.

Teoksella on ollut myös vihaajia. Riittänee kun mainitsee niistä kaksi. Bolsevikkijohtajat V.I.Lenin ja Josef Stalin vihasivat sitä, kuten he varsin poroporvarillisen taidekäsityksen omaksuneina inhosivat koko Venäjän avantgarden taiteilijasakkia. Jo tähän liittyy monta ristiriitaa. Sosialismi, joka kiistatta oli eräs modernisuuden suurimpia suunnitelmia ja lupauksia, kielsi modernismin taiteessa. Kaksoisvallankumous -- taiteen ja yhteiskunnan -- ei kulkenut käsi kädessä. Puhe avantgardesta loppui 1930-luvulle tultaessa.

Kommunistit halusivat samanlaista kansanomaisuutta taiteeseensa kuin samaan aikaan nousevan Saksan natsijohtajat. Kasimir Malevitš vastasi kuitenkin ajan haasteeseen ja maalasi muutamia realistisia kuvia 1930-luvun alussa, kuin osoituksena maalaustaidostaan. Olivatko ne kompromissitarjouksia stalinistiselle taiteelle? Eivät ne ainakaan mitään halpaa kansanomaisuutta ole.

Omakuva vuodelta 1933.

Kasimir Malevitšin taide merkitsi Donald Juddille ja minimalisteille samaa kuin mitä Marcel Duchamp merkitsi Bruce Naumannille ja käsitetaiteilijoille. Minimalismin taidetta tai suomalaista muotoilua ei voi juontaa suoraan Kasimir Malevitšin taiteesta, mutta ei voi kiistää, että samojen ideoiden kehittäjiä ne kaikki ovat.

Entä Mustan neliön viesti tälle päivälle? Modernismista puhutaan yhä enemmän yksiköllisenä käsitteenä, ikäänkuin kyseessä olisi ollut sunnuntai-iltapäivä lähiseudun puistossa. Postmodernistit ovat esittäneet kritiikkiä, mutta he asettivat itsensä lopullisiksi ja viimeisiksi sanansaattajiksi, varsin modernistinen teko sinänsä.

Kunnioittaaksemme Mustaa neliötä meidän ei tarvitse uskoa siihen suureen utopiaan, johon se liittyy -- "tulevaisuuteen, joka oli" (Robert Hughes). Sille ei tarvitse myöskään kumartaa kuin ikonille.

Ainakin tapamme suhtautua tuohon teokseen ja koko modernismin suureen projektiin on tullut nostalgiseksi. Toivottavasti Mustan neliön vierailu maassamme tuo uusia näkökulmia yhä kapeammaksi käyvään käsitykseen modernismin suurimmista saavutuksista.

3 kommenttia:

Tikkis kirjoitti...

Malevitsin mustan neliön maine senkun kasvaa; vuodesta 1915 oli äitivainajani syntymävuosi; hän ehti syntyä kun Japani oli vain yhden rajan takana. (Huono ilmaisu, myönnän.)

Haen sitä, että mihin Musta neliö syntyi? Aikaan? Paikkaan? Miksi? Kiitos näyttelykuvan ansiosta, joka blogissasi on, tekee kysymyksen vielä tyhmemmäksi: jopa näyttelyhuoneen katossa on jotain ripellystä, jotka nekin vaikuttavat huoneeseen ahdettuihin töihin. Voi olla vahinko: Malevits ripusti työnsä siihen huoneeseen minkä onnistui saamaan?

Olen joskus kuullut vihjattavan että itäisen naapurimme sisäinen tila olisi aiheuttanut Malevitsin paljon puhuvan mustuuden tähän työhön, ja entäs vastaava valkoinen neliö. Mielestäni ei ainakaan täysin; jollei kenties orastava ja puhkeamassa oleva kaaoksen pitkä aika vaikuttanut?

Kun peittää aivan kaiken tulee paljastaneeksi aivan kaiken?

Kuten Anita Konkka sanoo, Malevitsin musta neliö on kaikkea muuta kuin pelkkä musta neliö; se on täynnä mustia vetoja, viivoja. Ovatko ne viestejä. Ovat tietenkin. Mutta ei kaikkia viestejä aina kannata avata.

Heikki Kastemaa kirjoitti...

Mustaa neliötä ei mielestäni saisi tarkastella irrallaan siitä kokonaisuudesta ja menetelmästä, jota Malevits loi. Hän kehitti seriaalisen eli sarjallisen työskentelytyylin (jonka minimalistit myöhemmin ottivat käyttöön) ja teki variaatioita kuvioteemoista. Arvelisin, että mustia neliöitä (tai suorakulmia, kolmioita, ympyröitä) oli itse asiassa useita. On myös mainitsemasi valkoinen neliö valkoiselle, jota on myös pidetty huipentumana.

Tarkastin kysymyksesi näyttelyhuoneen katossa olevista kuvioista -- tiirailin niitä itsekin vähän ymmälläni. Eräässä kirjassa on julkaistu sama kuva tarkempana. Kyse on vain kattokoristeista. Petrogradissa (silloinen Pietari) ei 1915 ollut puhtaita valkosia näyttelysaleja, kuten nykyisin.

Mihin tilaan tai paikkaan tai aikaan Musta neliö syntyi? Kiitos erinomaisesta kysymyksestä. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1914 toi varmaan säpinää Venäjän avantgardetaiteilijoiden toimintaan. Malevits muuten teki propagandajulisteita Tsaarin armeijalle, kuten teki Majakovskikin -- tätä ei vaan mielellään ole mainittu, kun Majakovskista tehtiin malliproletaari Neuvostoliitossa.

No, jätän kysymyksen siitä, mihin Musta neliö syntyi, vielä muhimaan.

Mustaa neliötä melkein mystifioitiin ainakin Kasimir Malevitsin hautajaisissa 1935. Hän määräsi testamentissaan itsensä haudattavaksi geometrisessa, suprematistisessa arkussa. Muistotilaisuudessa arkun yläpuolela oli Musta neliö. Samaten hautajaissaatossa Leningradissa arkkua kuljettavan kuorma-auton nokalla oli Musta neliö. Sellainen oli myös Moskovan Nemtsonovkan hautausmaan haudalla ainakin 1930-luvun lopulla.

Tulkitsen nämä Mustan neliön käytöt hautajaisissa 1935 kuitenkin eräänlaiseksi hiljaiseksi mielenosoitukseksi tuolloin stalinistisoituneessa ja tyystin antimodernistisessa yhteiskunnassa, muistutuksiksi ja merkiksi suuren taiteilijan elämäntyöstä.

En suoraan sanottuna usko tuohon Anita Konkan ajatukseen. Jos Malevits eläisi tänään, hän käyttäisi tietokonetta.

Tikkis kirjoitti...

Toki noin, ilmeisesti Musta neliö alkoi synnyttyään kiehtoa itseään Malevitsin lisäksi muitakin, että tulipas tehtyä kova juttu - sarjassa. Näyttelykuvasta ilmenee että hän todella tutki mustan asettelua. Niitähän oli useita variaatioita?

Mietin mitä absoluuttisen oikea musta oikein olisi, ja samaisella valkoisella. Näkisikö sitä kumpaakaan oikeasti? Että mitään ei ole, ja onnistuisi sen vielä maalaamaan. Mielestäni haastetta sinällään, joka muista syistä korostui ja sai suurempia mittasuhteita muista sattuneista syistä?

Näyttelyhuoneen valinta oli varmaankin noin kuin sanoit. Eli minkäs teet kun ei ollut varsinaista mustaa huonetta valkoisin seinin, vai mikä sitten parasta olisi ollutkaan Malevitsin mielessä. Tiedämmekö me siitä, onko hän mutustellut ajatuksiaan?

Neliöstä on yli 90 v aikaa, ja pohdituttaa. Kunnioitettava työ, siis?

Mietin rinnastusta esiraamatulliseen kaikken pyhimpään, jonne ei kukaan koskaan saanut mennä; siten sen merkitys kasvoi taivaallisen korkeisiin mittasuhteisiin. Joku sinne joskus meni, se ooli ja on huone tyhjää täynnä, pelkät seinät. Ei tarvinnut viimeistellä eikä yrittää mitään timanttikoristeita ym koska oli sovittu että sitä ei kukaan koskaan näe. Noinko maailma usein menee?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...