Tulihan taas tuhti annos pc-puhetta! Ei, en tarkoita henkilökohtaisia tietokoneita, jotka nekin ovat valtavasti puhetta synnyttäneet, vaan erästä amerikkalaista sanaa ja amerikkalaista ongelmaa, joka on rämpinyt Suomeenkin hitaasti ja varmasti. Täällä on taas tänään Politically Correct eli poliittisesti korrekti tai oma käännökseni poliittisesti oikeaoppinen.
Aamun Hesari takoo valtalehden vallanpitojournalismillaan poliittisen oikeaoppisuuden jaloa doktriinia paksuihin suomalaiskalloihin. Premisivulla huolenpidetään maahanmuuttajien psyykehoidosta ja siitä, että maahanmuuttajia on vain harvoin töissä viestimissä.
Kulttuurisivun erinomaisessa kolumnissa Percy Mashaire arvostelee ankarasti Jari Tervon käsikirjoittamaa tv-sarjaa Mogadishu Avenue ja toteaa, että ”…tapaus osoittaa taas kerran, että maahanmuuttajista saa puhua, mutta he eivät saa puhua”.
Saman sivun lyhytuutinen kertoo keskiviikkona julkistetusta opetusministeriön tilaamasta selvityksestä aiheesta ”Reilu kulttuuri?” Selvitys esittää, että perustettaisiin työryhmä pohtimaan kulttuuripolitiikan etiikkaa. Kulttuuriministerin perustama kulttuurin etiikka -projekti on pohtinut muun muassa, koskevatko ”kulttuuriset jokamiehenoikeudet” samanarvoisesti kaikkia väestöryhmiä. Tällainen työryhmä pystyisi tuottamaan pc-puhetta rekka-autolasteittain.
Pc-puhe on aina ollut seuranamme. Poliittinen parlamentarismi on pc-puheen sampo. Se synnyttää enemmän poliittiskorrekteja kuvioita kuin nykyaikaisen henkilökohtaisen tietokoneen laskentakapasiteetti antaa periksi.
Tiedättehän esimerkiksi nuo suurten puoluepamppujen ”poliittiset päätökset”, jotka ovat sinettejä sille, että päätöstä ei tarvitse perustella, että se on sovittu jo aikaisemmin suljetuissa piireissä ja että asiasta ei voi keskustella ja niin edelleen. Tai sen, että jokaisessa lautakunnassa, toimikunnassa, työryhmässä, tiimissä tai kahvipöydässä täytyy olla sitä ja sitä, sekä tätä ja tätä. Ja jos sitä ei ole tai tätä on liikaa, niin on syytä olla erittäin huolestunut.
Pc-puhetta aikaansaavat feminismi, maahanmuuttajat, nuoret, vanhat, palomiehet, uusi miesliike, naissotilaat, sipoolaiset, buddhalaiset ja ahvenanmaansuomalaiset.
Käsite poliittisesti korrekti eli PC syntyi Yhdysvalloissa 1980-luvulla. Se oli aikansa lapsi ja ironisen ja satiirisen sävyinen sana. Oikeistoradikaalit, jotka sanan aikoinaan maailmalle lahjoittivat, eivät varmaankaan käsittäneet, mikä maailmanlaajuinen…anteeksi globaali menestystarina siitä myöhemmin tuli.
Huumorintajuttomuus - tuo suomalaisten kansallishyve - on pc-puheen paras kaveri. Pc-puheen on annettava siis pulputa estottomasti. Sen vaikutuksia saattavat olla suunnaton tehottomuus, turhautuminen tai tuhlaus, mutta siihenhän on varat löydettävä. Otetaan ne pois vaikka mielipidelehtituesta.
torstai 30. marraskuuta 2006
lauantai 25. marraskuuta 2006
Stuckistit ovat taidehistorian uudempaa havinaa
Your paintings are stuck,
you are stuck!
Stuck! Stuck! Stuck!
Britannian lahja maailmalle ovat debatti ja kritiikki, joilla näyttää olevan vahva sija sikäläisessä kulttuurielämässä. Kuten monet muutkin kunnialliset taiteen suuntaukset, stuckismi sai nimensä haukkumasanasta. Stuckistien otsikko tuli englannin kielen verbistä get stuck eli takertua. Ryhmän perustaja Charles Thomson alkoi käyttää sanaa, kun toisen ryhmän perustajan Billy Childishin silloinen tyttöystävä Tracey Emin kommentoi runossaaan hänen maalauksiaan.
Stuckistien ensimmäinen manifesti on vuodelta 1999, mutta jotkut olivat tehneet yhteistyötä jo vuonna 1979 muodostetun The Medway Poets –ryhmän piirissä. Taiteilijaporukka sai alkunsa vastustaessaan Englannin taide-establishmentia, niin sanottua Brit Artia, joka tarkoittaa muun muassa Charles Saatchin valtaotetta maan taide-elämästä tai ja siihen liittyvää byrokratiaa. Erityisersti on arvosteltu Tate gallerian jakamaa Turner palkintoa.
Stuckistien tie on ollut voittoisa. Skandaalinkäryisissä mielenosoituksissa ja protestitempauksissa he ovat nostaneet esille englantilaisen taide-elämän kömmähdyksiä. Stuckistien taiteilijaryhmiä väitetään syntyneen internetin välityksellä 138 ryhmää 34 maahan. He eivät kaihda poliittisia aiheita – esimerkiksi amerikkalaisten stuckistien keskeinen aihe oli Irakin sota.
Manifesteissa, jotka tulivat osaksi stuckistien esiintymistä, vastustettiin käsitetaidetta ja postmodernismia. He puolustavat maalaamista tekona, joka legitimoi taiteilijuuden. Remodernismi eli modernismin uudelleen haltuunotto on stuckistien iskusanoja pyrkimyksellä “kohti uutta henkisyyttä taiteessa”.
“Postmodernismin idioottimaisuus on siinä, että se väittää olevansa taidehistorian huipentuma – kun se samalla kieltää arvot, jotka tekevät taiteesta edes sen omistamisen arvoista. Se väittää puhuttelevan merkityksellisiä asioita, mutta oikeastaan sillä ei ole merkitystä tai elämää sen kimurantin vuoropuhelun kanssa, jota se käy itsensä kanssa. Taiteen arvo on taiteilijan omaksuman näkemyksen ja oivalluksen tasossa…”
“Postmodernismin kohtalona on joutua historian roskakoriin, kun taas kuvien teleminen tulee aina olemaan keskeinen ihmiskunnan tiedon ja itseymmärryksen keino.” Näin päättävät stuckistit Billy Childish and Charles Thomson erään manifestinsa.
Laajojen visioiden ohella juorujen ja skandaalien käristämä stuckismi vaikuttaa insulaariselta eli saarimaan omalta jutulta. Kulttuurinavigaattori on odotellut jo pitkään, milloin stuckistit maihinnousevat Suomeen. Kun katselee nuoren polven maalauksia, esimerkiksi viimeaikaisia Nuorten näyttelyitä tai Kuvataideakatemian opiskelijoiden ilmaisuja, jotain stuckismiin viittavaa hengenliikuntaa voi kuvitella meilläkin tapahtuneen ja tapahtuvan. Teemu Mäki voisi olla kotimaisen stuckismin perustaiteilija.
Mitä on sitten stuckistien taide? Kyseessä ei ole yhtenäinen tyylikunta. Osaa teoksista voisi luonnehtia osallistuvaksi tai julistavaksi realismiksi, osa on ekspressionismia ja lyyrisiä tunnelmia.
you are stuck!
Stuck! Stuck! Stuck!
Britannian lahja maailmalle ovat debatti ja kritiikki, joilla näyttää olevan vahva sija sikäläisessä kulttuurielämässä. Kuten monet muutkin kunnialliset taiteen suuntaukset, stuckismi sai nimensä haukkumasanasta. Stuckistien otsikko tuli englannin kielen verbistä get stuck eli takertua. Ryhmän perustaja Charles Thomson alkoi käyttää sanaa, kun toisen ryhmän perustajan Billy Childishin silloinen tyttöystävä Tracey Emin kommentoi runossaaan hänen maalauksiaan.
Stuckistien ensimmäinen manifesti on vuodelta 1999, mutta jotkut olivat tehneet yhteistyötä jo vuonna 1979 muodostetun The Medway Poets –ryhmän piirissä. Taiteilijaporukka sai alkunsa vastustaessaan Englannin taide-establishmentia, niin sanottua Brit Artia, joka tarkoittaa muun muassa Charles Saatchin valtaotetta maan taide-elämästä tai ja siihen liittyvää byrokratiaa. Erityisersti on arvosteltu Tate gallerian jakamaa Turner palkintoa.
Stuckistien tie on ollut voittoisa. Skandaalinkäryisissä mielenosoituksissa ja protestitempauksissa he ovat nostaneet esille englantilaisen taide-elämän kömmähdyksiä. Stuckistien taiteilijaryhmiä väitetään syntyneen internetin välityksellä 138 ryhmää 34 maahan. He eivät kaihda poliittisia aiheita – esimerkiksi amerikkalaisten stuckistien keskeinen aihe oli Irakin sota.
Manifesteissa, jotka tulivat osaksi stuckistien esiintymistä, vastustettiin käsitetaidetta ja postmodernismia. He puolustavat maalaamista tekona, joka legitimoi taiteilijuuden. Remodernismi eli modernismin uudelleen haltuunotto on stuckistien iskusanoja pyrkimyksellä “kohti uutta henkisyyttä taiteessa”.
“Postmodernismin idioottimaisuus on siinä, että se väittää olevansa taidehistorian huipentuma – kun se samalla kieltää arvot, jotka tekevät taiteesta edes sen omistamisen arvoista. Se väittää puhuttelevan merkityksellisiä asioita, mutta oikeastaan sillä ei ole merkitystä tai elämää sen kimurantin vuoropuhelun kanssa, jota se käy itsensä kanssa. Taiteen arvo on taiteilijan omaksuman näkemyksen ja oivalluksen tasossa…”
“Postmodernismin kohtalona on joutua historian roskakoriin, kun taas kuvien teleminen tulee aina olemaan keskeinen ihmiskunnan tiedon ja itseymmärryksen keino.” Näin päättävät stuckistit Billy Childish and Charles Thomson erään manifestinsa.
Laajojen visioiden ohella juorujen ja skandaalien käristämä stuckismi vaikuttaa insulaariselta eli saarimaan omalta jutulta. Kulttuurinavigaattori on odotellut jo pitkään, milloin stuckistit maihinnousevat Suomeen. Kun katselee nuoren polven maalauksia, esimerkiksi viimeaikaisia Nuorten näyttelyitä tai Kuvataideakatemian opiskelijoiden ilmaisuja, jotain stuckismiin viittavaa hengenliikuntaa voi kuvitella meilläkin tapahtuneen ja tapahtuvan. Teemu Mäki voisi olla kotimaisen stuckismin perustaiteilija.
Mitä on sitten stuckistien taide? Kyseessä ei ole yhtenäinen tyylikunta. Osaa teoksista voisi luonnehtia osallistuvaksi tai julistavaksi realismiksi, osa on ekspressionismia ja lyyrisiä tunnelmia.
perjantai 17. marraskuuta 2006
Voihan piirustus - kahdella ärrällä
Testasin kahta asiaa samanaikaisesti. Tutkin syksyn aikana mainostettua ”hakukonetta, joka ymmärtää suomalaisia” eli www.fi hakukonetta. Etsin samalla suomalaisia ymmärtävästä hakukoneesta niitä, jotka kirjoittavat sanan piirustus kahdella ärrällä.
Viimeksi mainittuhan on melko yleinen kömmä, jonka muistelen nähneeni muun muassa Hesarin sivuillakin taannoin. Mutta ei muuta kuin hakusana koneeseen ja menoksi.
Aluksi huomasin, että hakukoneen www.fi nimen käytettävyys on melko heikko. ”Weeweeweee-piste-fitä” on vähän hankala sanoa ja taivuttaa, eikä se taida jäädä oikein mieleenkään, kun verkko on noita www-alkuisia sanoja tulvillaan. Selkeys olisi valttia nimen valinnassakin ja ”oikea” nimi tunnistettavampi ja muistettavampi.
Kotimaisen hakukoneen käyttöliittymä on isänmaallisen sinertävä, jossa Suomen vaakunan jalopeuralta on riisuttu sekä käyrä sapeli, että suora miekka. Riisuttunakin kiikaroiva jalopeura näyttää turhan juhlalliselta, ehkä hahmossa on vielä varaa karikatyyriin.
Hakukoneen käyttöliittymä on helposti opittavissa ja selkeä. Googlen tapaan oletusvaihtoehtona on kuvahaku, joka on kätevä, mutta ”yritykset”, ”linkkikirjasto” ja ”uutiset” tuntuvat tarpeettomilta. Haku uutisryhmistä olisi ehkä tehokkaampi.
Kotimaisen hakukoneen hienous on sanojen taivututusmuotojen huomiointi. Hakuehdoista voi valita sanan ilman taivutusta, tai täsmällisen ilmaisun haun, jotka ovat vakioina reunassa. Erinomaista. Kyllä, taidan sittenkin liittää tämän hakukonevalikoimaani.
Tosin hakukoneen ”paikka” vaihtoehto on siitä hankala, että verkossa oleva paikkkäsitys on niin suhteellinen. Sanaa ”piirrustus” näyttää esiintyvän eniten Jyväskylässä (201), sitten Iissä (80) ja Helsingissä (63).
Sitten varsinaisiin paljastuksiin eli ketkä kirjoittavat sanan piirustus kahdella ärrällä?
Kotimaan hakutuloksia oli 1499. Hakukone kysyi aivan oikein, haluanko oikaista hakusanan. Mainitsen tässä valikoiman laajemmalle lukijakunnalle suunnattuja tekstejä. Kukin voi itse tehdä johtopäätökset äidinkieltä osaamattomien yritysten ja palveluiden tasosta.
Viimeksi mainittuhan on melko yleinen kömmä, jonka muistelen nähneeni muun muassa Hesarin sivuillakin taannoin. Mutta ei muuta kuin hakusana koneeseen ja menoksi.
Aluksi huomasin, että hakukoneen www.fi nimen käytettävyys on melko heikko. ”Weeweeweee-piste-fitä” on vähän hankala sanoa ja taivuttaa, eikä se taida jäädä oikein mieleenkään, kun verkko on noita www-alkuisia sanoja tulvillaan. Selkeys olisi valttia nimen valinnassakin ja ”oikea” nimi tunnistettavampi ja muistettavampi.
Kotimaisen hakukoneen käyttöliittymä on isänmaallisen sinertävä, jossa Suomen vaakunan jalopeuralta on riisuttu sekä käyrä sapeli, että suora miekka. Riisuttunakin kiikaroiva jalopeura näyttää turhan juhlalliselta, ehkä hahmossa on vielä varaa karikatyyriin.
Hakukoneen käyttöliittymä on helposti opittavissa ja selkeä. Googlen tapaan oletusvaihtoehtona on kuvahaku, joka on kätevä, mutta ”yritykset”, ”linkkikirjasto” ja ”uutiset” tuntuvat tarpeettomilta. Haku uutisryhmistä olisi ehkä tehokkaampi.
Kotimaisen hakukoneen hienous on sanojen taivututusmuotojen huomiointi. Hakuehdoista voi valita sanan ilman taivutusta, tai täsmällisen ilmaisun haun, jotka ovat vakioina reunassa. Erinomaista. Kyllä, taidan sittenkin liittää tämän hakukonevalikoimaani.
Tosin hakukoneen ”paikka” vaihtoehto on siitä hankala, että verkossa oleva paikkkäsitys on niin suhteellinen. Sanaa ”piirrustus” näyttää esiintyvän eniten Jyväskylässä (201), sitten Iissä (80) ja Helsingissä (63).
Sitten varsinaisiin paljastuksiin eli ketkä kirjoittavat sanan piirustus kahdella ärrällä?
Kotimaan hakutuloksia oli 1499. Hakukone kysyi aivan oikein, haluanko oikaista hakusanan. Mainitsen tässä valikoiman laajemmalle lukijakunnalle suunnattuja tekstejä. Kukin voi itse tehdä johtopäätökset äidinkieltä osaamattomien yritysten ja palveluiden tasosta.
- Mitta- ja tuotekehityspalveluita tarjoava yritys tarjoaa myös ”2D-piirrustusta”.
- Huonekalutehdas julkaisee tuotteistaan ”piirrustuksen”.
- ”… jumankauta sehän oli kuin kolmivuotiaan piirrustus kun mä latasin siihen” vaahtoaa urheilusivusto Jatkoaika haastattelussa.
- Kuivurin kattoja valmistava yritys pyytää asikkailtaan: ”Lähetä meille valmis piirrustus…”
- Gamlakarleby Idrottsförening myy suunnistuskarttoja, joiden luettelossa mainitaan kuka on tehnyt ”piirrustuksen”.
- Kauppakeskus Itäväylä mainitsee ”LASTENPÄIVÄN PIIRRUSTUSKILPAILUN VOITTAJIA”
- Rakkausrunot.fi: ssä kirjoittaa joku: ”piirrustuksia/piirrustus tuskasta/piirrustus surusta/pirrustus rakkaudesta/piirrustus kiittoksena/kaikki kuvin kerrottuna”
- Arkkitehtiosastoille pyrkiviä kouluttava Valmennustiimi, kirjoittaa, että ”Ennakkotehtävät hyväksytysti suorittaneet on kutsuttu arkkitehtimatematiikan valintakokeeseen, josta hyväksytysti suoritutuneet ovat päässeet neljä päivää kestäviin piirrustus- ja suunnittelukokeisiin.”
- Oulun seudun ammattiopisto toteutti Sähköalan virtuaalikouluhankkeessa kurssin ”Tekninen piirrustus”.
- EVTEK ammattikorkeakoulu mainitsee ”Piirrustus 2: mittapiirrustus ja interiööripiirrustus Piirrustus 2: mittapiirrustus ja interiööripiirrustus Piirrustus 2: mittapiirrustus ja interiööripiirrustus”. Tosin hakukoneen linkki on kuollut.
- Leikkaussalien valaisimia markkinoiva yritys linkittää sívullaan valaisimien ”piirrustukset”.
- Ammattikoulun kaavapiirtäjäksi opiskellut ja taidekursseja käynyt itseoppinut taiteilija mainitsee työtavoikseen: ”metalligrafiikka, piirrustus, maalaus”.
- Forssan Kuninkuusraveissa on lapsille ” piirrustus- ja muovailupiste”.
- Maalämpölaitteita kauppaava yritys tarjoaa asiakkailleen ”mahdollisuuden säilyttää talokohtaisia piirrustus- ja muita materiaaleja tietopankissamme.-- Tietopankin avulla voi helposti jakaa piirrustukset…”
- Harmonikkataiteilija,- säveltäjä,- musiikkineuvos Lasse Pihlajamaan verkkosivulla ”Vieressä on piirrustus eräästä lassen hanuriaiheisista koomisista keksinnöistä.” (huomaa myös Lasse pienellä!)
- Panoraamakuvia tarjoava yritys sanoo, että heidän kuvillaan ”ankea tekninen piirrustus saadaan elämään”.
- Kellariteatterin Timo Raidan ”erityistaidot/harrastukset: Jalkapallo, piirrustus”.
- Lego-show Helsingin ”viikkokilpailut (rakennus/runous/piirrustus) odottavat juuri sinun panostasi”.
- Suomalaista elokuvaa Finnfilms.net esittelevä sivusto julkaisee kuvatekstin ”Piirrustus: Collapsing Brain.”
sunnuntai 5. marraskuuta 2006
"Jackson broke the ice"
The New York Timesin kriitikko Carol Vogel raportoi torstain lehdessä, että Jackson Pollockin maalauksesta No. 5, 1948 olisi maksettu 140 miljoonaa US dollaria eli yli 109,6 miljoonaa euroa. Jos hinta pitää paikkansa, kauppasummasta tulisi jälleen kerran kaikkien aikojen korkein taidemaalauksesta maksettu hinta. Se ylittäisi viime kesäkuussa Gustav Klimtin maalauksesta maksetun 135 miljoonaa US$.
New Yorkin ja Lontoon taidekritikkojen toimenkuvaan näyttää kuuluvan myös taidekaupan seuraaminen. Olipa taiteesta kaupankäynnin kohteena mitä mieltä tahansa, sen kanssa on elettävä.
Voi laskea, että lastulevyn, jolle suurikokoinen teos on maalattu, jokaiselle neliösentille tulisi hintaa 400 000 euroa. The Guardianin Ed Pilkington kommentoi hieman happamasti: “Mutta se olikin peitetty mutkikkailla punaisten, keltaisten ja harmaiden viivojen verkostolla, joita roiskutti mies, jonka nimi on Jackson Pollock.”
Vuonna 1948 valmistunut suurikokoinen maalaus oli ensimmäisiä, joka aloitti Jackson Pollockin roiskemaalauksiksi nimitettyjen teosten kauden.
Ainakin yksi Pollockin suurista teoksista on ollut esillä Suomessa. Maalaus nimeltä No. 6, 1952, joka on uudelleennimetty myös Convergenceksi, oli esillä Helsingin Taidehallissa tammikuussa 1954. Eräs suomalainen kriitikko kuvasi tuolloin Pollockin maalauksia sanoin "hermotautiset viivoittelut". Toinen kriitikko kirjoitti: "Omasta puolestamme kieltäydymme ehdottomasti pitämästä tällaista taiteena..."
Jackson Pollock, No. 5, 1948.
Jack the Dripperiksi kutsutun Pollockin teokset tulivat yhä tummemmiksi 1950-luvun alussa. Hänen maalauksensa alkoivat myydä hyvin, mutta alkoholisoitunut taiteilija kuoli elokuussa 1956 auto-onnettomuudessa.
Pollockin asema on merkittävä amerikkalaisena taiteilijana siksi, että hän mursi eurooppalaisten taiteilijoiden ylivallan ja heidän taiteellisten malliensa jäljittelyt toisen maailmansodan jälkeen. Abstrakti ekspressionismi oli ensimmäinen itsenäinen amerikkalaisen taiteen suuntaus. Willem de Kooningin sanonta Pollockista luonnehti osuvasti tilannetta 1950-luvulla: "Jackson broke the ice." (Jackson mursi jään)
Kauppahintaa ei ole vahvistettu, koska tällaiset kaupat ovat tavallisesti myyjän ja ostajan välisiä salaisuuksia. Tuntemattomina pysytelleet taidemaailman asiantuntijat väittävät tunnistaneensa ostajan meksikolaiseksi finanssimies David Martineziksi, joka kerää yksityiskokoelmaansa modernia ja nykytaidetta.
Oltiinpa Jackson Pollockin taiteesta tai taidekaupasta ylipäätään mitä mieltä tahansa, yli sadan miljoonan euron hintalappu taideteokselle on paljon. Se on suurempi summa rahaa kuin valtionbudjetin vuosittaiset menot sellaisissa köyhissä maissa kuin Itä-Timor, Gambia tai Liberia.
Valtionyhtiö Fortumin johtaja Mikael Lilius saisi tehdä töitä 25 vuotta pystyäkseen ostamaan tämän taulun ja Rafaela Seppälän pitäisi upottaa siihen yli puolet verotettavasta varallisuudestaan.
Amerikkalaista taidekriitikkoa Robert Hughesia lainaten, eikö maailma, jossa kulutetaan yli sata miljoonaa euroa yhden taideteoksen hankkimiseen, ole sairas?
New Yorkin ja Lontoon taidekritikkojen toimenkuvaan näyttää kuuluvan myös taidekaupan seuraaminen. Olipa taiteesta kaupankäynnin kohteena mitä mieltä tahansa, sen kanssa on elettävä.
Voi laskea, että lastulevyn, jolle suurikokoinen teos on maalattu, jokaiselle neliösentille tulisi hintaa 400 000 euroa. The Guardianin Ed Pilkington kommentoi hieman happamasti: “Mutta se olikin peitetty mutkikkailla punaisten, keltaisten ja harmaiden viivojen verkostolla, joita roiskutti mies, jonka nimi on Jackson Pollock.”
Vuonna 1948 valmistunut suurikokoinen maalaus oli ensimmäisiä, joka aloitti Jackson Pollockin roiskemaalauksiksi nimitettyjen teosten kauden.
Ainakin yksi Pollockin suurista teoksista on ollut esillä Suomessa. Maalaus nimeltä No. 6, 1952, joka on uudelleennimetty myös Convergenceksi, oli esillä Helsingin Taidehallissa tammikuussa 1954. Eräs suomalainen kriitikko kuvasi tuolloin Pollockin maalauksia sanoin "hermotautiset viivoittelut". Toinen kriitikko kirjoitti: "Omasta puolestamme kieltäydymme ehdottomasti pitämästä tällaista taiteena..."
Jackson Pollock, No. 5, 1948.Pollockin asema on merkittävä amerikkalaisena taiteilijana siksi, että hän mursi eurooppalaisten taiteilijoiden ylivallan ja heidän taiteellisten malliensa jäljittelyt toisen maailmansodan jälkeen. Abstrakti ekspressionismi oli ensimmäinen itsenäinen amerikkalaisen taiteen suuntaus. Willem de Kooningin sanonta Pollockista luonnehti osuvasti tilannetta 1950-luvulla: "Jackson broke the ice." (Jackson mursi jään)
Kauppahintaa ei ole vahvistettu, koska tällaiset kaupat ovat tavallisesti myyjän ja ostajan välisiä salaisuuksia. Tuntemattomina pysytelleet taidemaailman asiantuntijat väittävät tunnistaneensa ostajan meksikolaiseksi finanssimies David Martineziksi, joka kerää yksityiskokoelmaansa modernia ja nykytaidetta.
Oltiinpa Jackson Pollockin taiteesta tai taidekaupasta ylipäätään mitä mieltä tahansa, yli sadan miljoonan euron hintalappu taideteokselle on paljon. Se on suurempi summa rahaa kuin valtionbudjetin vuosittaiset menot sellaisissa köyhissä maissa kuin Itä-Timor, Gambia tai Liberia.
Valtionyhtiö Fortumin johtaja Mikael Lilius saisi tehdä töitä 25 vuotta pystyäkseen ostamaan tämän taulun ja Rafaela Seppälän pitäisi upottaa siihen yli puolet verotettavasta varallisuudestaan.
Amerikkalaista taidekriitikkoa Robert Hughesia lainaten, eikö maailma, jossa kulutetaan yli sata miljoonaa euroa yhden taideteoksen hankkimiseen, ole sairas?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
