Leonardoa korkealla resoluutiolla

Leonardo da Vinci, Viimeinen ehtoollinen, 1498, yksityiskohta.

Leonardo da Vinci, Viimeinen ehtoollinen, 1498.

Tunnelma on vähän kuin selaisi Google Mapsin satelliittikuvia, mutta maan sijaan vaellan pitkin maalauksen pintaa. Sataprosenttisella suurennoksella maalaus muuttuu abstraktiksi, suhde siihen on yhtä intiimi kuin informalistisen maalauksen kasvojen yksityiskohdat. Vaalean ruskeat, sinertävät ja vihertävät värilaikut ja valkoiset ääriviivat sekoittuvat pienten hiushalkeamien ja pois tippuneiden pigmentti-hiukkasten verkostoon, joka muistuttaa särkyneitä jäälauttoja korkealta laivan kannelta katsottuna.

Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen ripustettiin eilen lauantaina verkkosivulle kaikkien niiden katsottavaksi, jotka eivät juuri nyt ehdi Milanoon. Seinämaalaus esitetään 16 miljardin pikselin kuvana, jota katsoja voi seurata ja lähentää aivan lähelle. Tällaisesta näkökulmasta vain harvat ovat sitä voineet tähän asti katsoa.

Suuri ongelma Milanon Santa Maria delle Grazien kirkon kappelissa sijaitsevan maalauksen kanssa on, että se on liian suosittu. Sillä on enemmän katsojia kuin on mahdollista näyttää. Maalausta saattaa päästä katsomaan erillisestä anomuksesta, mutta suojelun takia yleisön määrää on pitänyt vähentää. Teosta saa katsoa 25 henkilöä kerrallaan 15 minuutin ajan, joka mahdollistaa vain 320 000 katsojan sisäänpääsyn vuodessa. Tämän etuoikeutetun eliitin on käytävä suodatusjärjestelmän läpi, jotta teos olisi vähemmän alttiina pölylle ja ilmansaasteille.

Tungosta oli myös päästä katsomaan Viimeistä ehtoollista sen verkkopalvelussa. Pääsin sivulle sunnuntaina keskipäivällä kerran, mutta toisen kerran kirjautuminen ei heti onnistunutkaan.

Verkkojulkaisun tarkoitus on jakaa lisää tietoa suurille yleisömäärille kuuluisasta maalauksesta. Toinen syy verkkojulkaisuun ovat erilaiset teoksesta tehtävät tieteelliset ja taidehistorialliset tutkimukset.

Sivulla on tietoa maalauksen eri vaiheista ja itse teoksesta. Samassa sivustossa on muutamien muidenkin taideteosten kuvia selailtavaksi. Sivut julkaistaan italiaksi, japaniksi ja englanniksi. Kuvat tarkentuvat verkkaisesti rauhallisen musiikin saattamina.

Viimeisen ehtoollisen verkkosivun lehdistötiedote englanniksi, jossa myös tietoa toteuttamistekniikasta.

Verkkosivu

Uusi chinoiserie, taidekauppa ja parafraasit

Tampereella ollaan ajassa kiinni. Kuvapodcastissani oleva Zhang Xiaogangin näyttely Sara Hildenin taidemuseossa ja koko kiinalaisteema kaupungin kulttuurissa on varsin lähellä länsimaissa parhaillaan raivoavaa kiinalaista villitystä. Sitä voisi verrata 1600-luvulla Euroopassa alkaneeseen kiinalaisuuden ihailuun, chinoiserie´n.

Kiinalaisella nykytaiteella menee nyt lujaa. Aamun New York Times ja Guardian kertovat viikonlopun huutokaupoista Lontoossa ja Hong Kongissa. Lontoon Sothebyssä Yue Minjunin maalauksesta maksettiin yli neljä miljoonaa euroa, joka on korkein kiinalaisen nykytaiteilijan teoksesta maksettu hinta. Nyt joidenkin kiinalaisten nykytaiteilijoiden teoksista maksetaan korkeimmillaan miljoonia, kun muutama vuosi sitten hinnat kohosivat “vain” noin 50 000 euroon.

Ye Minjunin, tuon “kyynisen realistin” maalausta Execution eli Teloitus vuodelta 1995 on pidetty syrjässä, ilmeisesti Kiinan kommunistipuolueen kokouksen alla. Teoksen aihe viittaa Tiananmenin aukion joukkomurhaan vuonna 1989. Ye Minjunin maalauksia katsellessa tulee mieleen myös aikoinaan Neuvostoliitossa esiintyneet sots-taiteilijat, kuten Eric Bulatov tai Komar&Melamid, joiden ideana oli tehdä taiteellaan sosialistisen realismin satiiria.

Teloitus-maalaus on parafraasi, eli “toisin sanoen” tyyppinen kuvaus Francisco Goyan maalauksesta Toukokuun kolmas, 1808 vuodelta 1814 tai sen luonnoksesta. Maalauksellahan on myös kuuluisa mukaelma, Edouard Manet´n teos (itse asiassa niitä on kolme) Meksikon keisari Maximilianin teloituksesta, joka on maalattu vuosina 1868-69.

Kulttuurinavigaattori julkaisee tässä kuvat kaikista kolmesta maalauksesta, tällä kertaa lukija saa arvata, kenen maalauksista on kyse. Ja valitkoon lukija itse myös mieleisensä.

Uusi kuvajournalismi

Kun pikkupoikana selaili Life-lehden muhkeita sivuja, ei tuleva Kulttuurinavigaattorikaan tajunnut, että kyseessä oli kuvajournalismin huippua. Mieleen lehti on jäänyt juuri kuviensa takia. Lifen myynti alkoi laantua 1970-luvun lopulla ja monet jäivät kaipaamaan mahtavaa visuaalisuutta.

Life-lehden kansikuvapoikana oli 8.8.1949 Jackson Pollock ja artikkelin alaotsikossa kyseltiin, onko hän maan suurin elossa oleva taiteilija? Artikkelin julkisuusarvo vastanne nykyaikana tunnin televisiodokumenttia esitettynä prime time aikana.

Luterilaista kuvakielteisyyttä lukuunottamatta kuva on ollut osa journalismia. Television yleistyessä 1960-luvulla kuvien määrä lisääntyi ja lisääntyi ja niiden merkitys väheni samaa tahtia.

Kuvajournalismia harjoitettiin sanomalehdissä aikoinaan paljonkin, mutta kun sanomalehdistä tuli “ei-tätä” ajattelutavan, hyperselektivisen asenteen ja ainaisen tilanpuutteen köyhäinkoteja, alkoi kuvajournalismikin hiipua.

Internetistä löytyi paikka uudelle kuvajournalismille. Siellä on tilaa. Erilaisista kuvasarjoista, joko selostettuina tai ilman on tullut osa lähes jokaisen sanomalehden verkkojulkaisua.

Kuten artikkelissa Verkkolehtien ulottuvuuksia tuli mainittua, Kulttuurinavigaattori seuraa päivittäin kolmen sanomalehden kulttuuriosastoja, Frankurter Allgemeinea eli FAZia, The Guardiania ja The New York Timesia. Kotimaisista sanomalehdistä en ole löytänyt vielä täysipainoista verkkojournalismia. Niin mielellään kuin kotimaista lehdistöä seuraankin, olen ajatellut, että verkon runsaasta tarjonnasta kannattaa valita vain parasta.

Seuraan maailman tapahtumia syötteiden eli RSS-järjestelmän avulla. Tilaamieni osastojen artikkelit tulevat päivittäin sähköpostiohjelmaani.

Tämän aamun New York Timesissa on artikkeli ja kuvaraportti Myanmarista. Maan hallitus vetäisi internet-töpselin irti seinästä. “Vihdoin he tajusivat, että se oli heidän pahin vihollisensa ja he lopettivat sen”, sanoi Thaimaassa sijaitsevan pakolaislehden toimittaja.

NYTin sarja alkaa kuvalla, jossa japanilainen kuvaaja makaa ammuttuna maassa.


Lehden kuvareportaasi kostuu kuvista, joita on maailmalle levinnyt useiden toimttajien salakuljettaessa niitä maasta tai muista salaa otetuista kuvista, joita on tiedotusvälineissä ja Myanmarin vapauttamista tukevissa julkaisuissa esitetty. Tiedonvälitystä on - kiitos nykytekniikan - mahdotonta estää ja kuvat kertovat.

Myanmarilainen munkki tarkastelee hallituksen joukkojen luostariin tekemän ratsian tuhoja.

Muistin ja unohduksen kuvat

Zhang Xiaogang

maalauksia Sara Hildenin taidemuseossa

Tampereella 22.9.2007-13.1.2008