Melancholia ja Viipurin Akropolis

Jos koen jotain hyvin kiinnostavaa tai jännittävää, korvani yläreunat tuntuvat supistuvan. Korvani supistuvat hyvin harvoin. Washingtonin National Galleryn eräässä museosalissa tapaamani Anselm Kieferin teos Melancholia sai keväällä 1995 korvani yläreunat supistumaan. Se sai myös selkäni kananlihalle. Tiedättehän tuon kuuman vilunväristyksen, joka ulottuu niskakarvoihin ja saa ne pörhistelemään.

Anselm Kieferin Melancholia, 1990-1991 on lyijyä ja kristallia ja se sai korvani suipistelemaan.

Tänä syksynä korvani suippenivat uutisesta, jonka mukaan Pietarin Eremitaasi kunnostaa Viipurin taidemuseon. Itse museo on rakennus, joka saa paksukorvaisemmankin yläosat terävöitymään. Se sijaitsee korkealla mäellä Pantsarlahden kaupunginosassa, josta on näkymä Viipurinlahdelle.

Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelemasta, vuonna 1930 valmistuneesta rakennuksesta ei oikein voi sanoa, onko se klassismia vai funktionalismia. Se on täyspainoisesti molempia. Kaunis pylväikkö ja sisäpiha, jota reunustavat rakennukset ovat mestarillinen sommitelma.

Viipurin taidemuseo on tässä nimetty taidehalliksi. Kuva on varmaan 1930-luvulta.

Eremitaasilla on filiaalit eli satelliittimuseot Lontoossa, Las Vegasissa, Amsterdamissa ja Kazanissa. Nyt sellainen on myös Viipurissa. Miten Helsinkiin saataisiin moinen?

Maailman suurimman taidemuseon satelliitit toimivat käsittääkseni sillä periaatteella, että vain hyvin pieni osa niiden kokoelmista voidaan esittää museotiloissa. Taidetta kierrätetään ja lasvegasilaisilla ja viipurilaisilla on mahdollisuus nauttia hienoista kokoelmista.

Asia on hyvä niin viipurilaisille ja koko Leningradin alueelle, kuin suomalaisille turisteillekin. Muutaman vuoden päästä pääsemme ihailemaan Viipurin Akropoliin aarteita.