maanantai 10. joulukuuta 2007

Taidekasvatus Britanniassa: Viisi tuntia viikossa

Vanessa Thorpe ja Nicholas Watt kertovat The Guardianin artikkelissa tänään, että Britannian kouluja kehotetaan tekemään taiteen kokemisesta oleellinen osa lapsuutta.

Jokaisella lapsella tulee olemaan mahdollisuus kokea taiteita suoraan, osana jokapäiväistä koulunkäyntiään, vakuuttaa maan hallitus tällä viikolla.

Ministerit toivovat, että tämä radikaali liike nostaa taiteiden kasvatuksen asemaa ja auttaa korostamaan sen tärkeyttä lasten kehityksessä. Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus siihen, että luovuus on osa heidän lapsuuttaan, sanoo kulttuuriministeri James Purnell.

Tarkoituksena on sallia kaikille lapsille osallistuminen ammattimaisesti järjestettyyn musiikin, tanssin ja kuvataiteiden opetukseen. Kyse on halusta vaikuttaa luovien teollisuuksien kasvavaan vaikutukseen maan taloudessa, johon tukea lisätään vähittäin.

Childrens Plan nimisessä taidekasvatusohjelmassa tullaan ilmoittamaan, että hallitus haluaa edetä kohti viiden viikkotunnin kulttuuriopetusta, jotta se vetäisi vertoja urheilun tarjontaan, ja antaisi lapsille madollisuuden kehittyä sekä kriittisenä yleisönä että tekijänä. Kulttuuriministeri haluaa, että koulut kävisivät useammin gallerioissa, museoissa ja esityksissä.

Viime viikolla kulttuurijohtaja Richard Eyre varoitti Observerissa, että Britannia on pudonnut eräänlaiseen ”sosiaaliseen apartheidiin”, jossa vain etuoikeutetut nuoret pääsevät helposti korkeakulttuurin pariin.

Yksityiskoulussa kasvatettu kulttuuriministeri vastasi tähän, että ”Tunnistamme sen, että emme halua apartheidia yksityiskouluissa ja valtionkouluissa olevien välille."

Koulutuksesta vastaavan ministerin mukaan taidekasvatus on uuden kasvatuksen kymmenvuotissuunnitelman huomiota herättävin osa. Lasten kehitystä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti eikä vain keskittymällä erikseen kouluihin, urheiluun, taiteisiin ja terveydenhoitoon.

Maan kasvatuksesta vastaavia viranomaisia huolestuttavat eniten lapsille suunnattu alkoholimainonta, nuorten tyttöjen seksualisaatio ja lasten elämän kaupallistuminen.

2 kommenttia:

Heikki Kastemaa kirjoitti...

Vertailun vuoksi tässä Suomen peruskoulun musiikin ja kuvataiteen opetuksen tuntimäärät.

1.-6. luokalla jokaisella oppilaalla on
musiikkia ja kuvataidetta 1 – 2 tuntia viikossa.
Opettajana on tavallisesti luokanopettaja.


7. luokalla jokaisella oppilaalla on musiikkia 1 t viikossa
ja kuvataidetta 2 t viikossa (tavallisesti). Tavallisesti opettajana on taideaineen opettaja.

8. ja 9. luokalla musiikkia 0 tuntia, kuvataidetta 0 tuntia. Valittavana on 6,5 tuntia valinnaisaineiden tunteja. Tavallisesti opettajana on taideaineen opettaja. Tuntijako ei mahdollista enää taideaineisiin painotettuja luokkia,
jos kunta ei maksa niiden kuluja itse.

Ripsa kirjoitti...

Juuri tästä keskustelin viime viikolla Hesan käynnilläni. Muun muassa.

Taidekasvatuksen opettajia opetetetaan TAIKissa ja kokopäivätoimisia virkoja ei oikein enää sitten ole kun ei ole tunteja.

Eli tuo "tavallisesti taideaineiden opettaja" on ehkä suurimpia kouluja lukuunottamatta pelkkää toiveajattelua.

Siis sellaisten vanhempien tai lasten jotka hinkuaisivat jotain taiteisiin liittyvää.

Joskus saattaa jossain olla kuvataidekouluja, mutta ei niihin niin vain pääse. Pitkät ovat jonot, olivatpa ne sitten kunnan tai jonkun yksityisen tahon järjestämiä.

Eikä musiikkikouluunkaan pääseminen ole itsestään selvää.

Teatteria ja sirkusta ja muita sellaisia ei taida olla sitten lapsille tarjolla missään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...