New Yawkiksi
kutsuttu äännemurre ei ole ihan uusi asia New Yorkissa. Deborah Sontag
kirjoitti aihetta koskevan artikkelin The
New York Timesissa jo vuonna 1993. Tällaiselta se kuulostaa:
"Tawk to a young New Yawkuh dese days and de foist ting you may notice is dat he aw she don't tawk like dis no maw."
Aksenttia käyttää yhä enemmän kaupungin keskiluokkainen, valkoinen väestönosa. Muutenhan kiina ja espanja ovat New Yorkin pääkielet. Tavallisella englannillakin tulee toimeen, jos muistaa puhua sitä koko ajan.
Eräs kasku newyorkilaisten kielenkäytöstä. Kun Manhattanin Kuudes Avenue aikoinaan vihittiin uudelleen juhlallisin menoin nimellä ”Avenue of the Americas”, newyorkilaiset eivät moista nimeä hyväksyneet. Heidän mielestään katu oli, on ja tulee aina olemaankin "Sixth Avenue" tai vieläkin sukkelammin ”6th Ave”. Kun kysyin syytä moiseen, eräs newyorkilainen vastasi, että hyvänen aika, eihän kenelläkään ole koskaan aikaa sanoa jotain sellaista kuin ”Avenue of the Americas”.
Kielen lisäksi New Yorkissa keskustellaan kännyköistä. New York Timesin artikkelissa, joka käsittelee sitä, miten kännykät sotkevat teatteriesityksiä, otsikkona on ”Act I, Scene I: The Cellphone Must Not Go On” eli jotenkin näin, että Kännykkäshow ei saa jatkua.
Steven McElroyn kirjoittama juttu alkaa tarinalla teatteriesityksestä 1990-luvun lopulla, jonka nimi oli ”The King and I”. Kännykän soitua sen yleisön joukossa istuvan omistajan kuultiin sanovan vahvalla New Yawk aksentilla: ”En voi puhua juuri nyt, kuningas on kuolemaisillaan.”
Kännyköiden sulkemiseen kehottavista ilmoituksista ennen teatteriesityksiä on tullut riesa. Jokainen kyllä kuulee ilmoituksen, mutta kukaan ei ajattele sen koskevan juuri häntä. Ohjaajat haluavat ymmärrettävästi varata yleisön ensimmäisen huomion itse esitykselle, eikä näyttämömestarille, joka astuu näyttämölle mainostamaan kännyköiden sulkemista.
Joissakin esityksissä on kokeiltu sitä, että jokaisen kohtauksen alussa näyttelijä astuu lavalle kännykkä kädessä, sulkee ja laittaa sen syrjään ja näyttää yleisölle epämuodollisesti mitä tehdä, puhumatta mitään.
Tämäkään ratkaisu ei tunnu toimivan. Kun eräs näyttelijä tuli lavalle kännykkä kädessään, joku yleisöstä huomautti vieressään istuvalle: ”Oho, joku on hukannut kännykkänsä.”
Deborah Sontag, Oy Gevalt! New Yawkese An Endangered Dialect?, The New York Times 14.2.1993.
Steven McElroy, Act I, Scene I: The Cellphone Must Not Go On, The New York Times 17.2.2010.
"Tawk to a young New Yawkuh dese days and de foist ting you may notice is dat he aw she don't tawk like dis no maw."
Aksenttia käyttää yhä enemmän kaupungin keskiluokkainen, valkoinen väestönosa. Muutenhan kiina ja espanja ovat New Yorkin pääkielet. Tavallisella englannillakin tulee toimeen, jos muistaa puhua sitä koko ajan.
Eräs kasku newyorkilaisten kielenkäytöstä. Kun Manhattanin Kuudes Avenue aikoinaan vihittiin uudelleen juhlallisin menoin nimellä ”Avenue of the Americas”, newyorkilaiset eivät moista nimeä hyväksyneet. Heidän mielestään katu oli, on ja tulee aina olemaankin "Sixth Avenue" tai vieläkin sukkelammin ”6th Ave”. Kun kysyin syytä moiseen, eräs newyorkilainen vastasi, että hyvänen aika, eihän kenelläkään ole koskaan aikaa sanoa jotain sellaista kuin ”Avenue of the Americas”.
Kielen lisäksi New Yorkissa keskustellaan kännyköistä. New York Timesin artikkelissa, joka käsittelee sitä, miten kännykät sotkevat teatteriesityksiä, otsikkona on ”Act I, Scene I: The Cellphone Must Not Go On” eli jotenkin näin, että Kännykkäshow ei saa jatkua.
Steven McElroyn kirjoittama juttu alkaa tarinalla teatteriesityksestä 1990-luvun lopulla, jonka nimi oli ”The King and I”. Kännykän soitua sen yleisön joukossa istuvan omistajan kuultiin sanovan vahvalla New Yawk aksentilla: ”En voi puhua juuri nyt, kuningas on kuolemaisillaan.”
Kännyköiden sulkemiseen kehottavista ilmoituksista ennen teatteriesityksiä on tullut riesa. Jokainen kyllä kuulee ilmoituksen, mutta kukaan ei ajattele sen koskevan juuri häntä. Ohjaajat haluavat ymmärrettävästi varata yleisön ensimmäisen huomion itse esitykselle, eikä näyttämömestarille, joka astuu näyttämölle mainostamaan kännyköiden sulkemista.
Joissakin esityksissä on kokeiltu sitä, että jokaisen kohtauksen alussa näyttelijä astuu lavalle kännykkä kädessä, sulkee ja laittaa sen syrjään ja näyttää yleisölle epämuodollisesti mitä tehdä, puhumatta mitään.
Tämäkään ratkaisu ei tunnu toimivan. Kun eräs näyttelijä tuli lavalle kännykkä kädessään, joku yleisöstä huomautti vieressään istuvalle: ”Oho, joku on hukannut kännykkänsä.”
Deborah Sontag, Oy Gevalt! New Yawkese An Endangered Dialect?, The New York Times 14.2.1993.
Steven McElroy, Act I, Scene I: The Cellphone Must Not Go On, The New York Times 17.2.2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti