Caj Bremer, Jyväskylän Suurajojen seuraaja aitiopaikalla.
Suomalaiseen miesihanteeseen on kuulunut osoittaa riippumattomuus luokkarajoista ja -rajoituksista. Eräs tällaisen itsenäisyyden ihanne oli presidentti Urho Kekkonen, joka tuntui pystyvän tulemaan toimeen kaikkien kanssa, olipa kyse köyhimpien mökkien tai korkeimpien palatsien asukkaista.
Kekkosen esimerkkiä ovat monet suomalaiset seuranneet. Caj Bremer kuvasi Urho Kekkosen, tuon uomo mondialin eli maailmanmiehen pohjoisen perustyypin Lapin hiihtoretken yksinäisenä hetkenä, kunniakomppanian tarkastajana, humoreskina valtionjohtajana ja tarkkana talvikisojen seuraajana.
Samaa voi sanoa Caj Bremerin valokuvista. Suomalainen pittoreski on hänen kuvissaan promootiotanssit aamuöisellä Mannerheimintiellä, Kaamos-Lapin poroerotus, maitoa lasipullosta juova valimotyöläinen, ja kalliolla seisova iltapukuinen naismalli.
Bremerin uran alku sijoittuu valokuvajournalismin kultakaudelle 1950-luvulla, aikaan ennen television yleistymistä. Vielä tuolloin eri taiteenalojen rajat olivat korkeita, ja näyttelyssä olevien uutis- ja muotikuvien kaltaiset valokuvat rajattiin ulos muun kuvataiteen jyrkistä, kullatuista kehyksistä.
Ateneumin näyttelyssä on esillä laaja kuvareportaasi, Käräjät-sarja Heinäveden Tulilahden murhaoikeudenkäynnistä vuonna 1960. Synkkä kansanjuhlamainen tunnelma yhdistyy huolellisiin kuvakulmiin ja valintoihin. Henkilöiden odotukset ja uteliaisuus ovat kosketeltavan syvämietteisiä.
Useat Caj Bremerin valokuvat etsivät myös vastakohtia taiteen korkeamodernistiselle ihanteellisuudelle. Hän kuvasi vuonna 1964 Kreikassa kalastajapojan työssään, mustapukuisen mummon ja valkoiseksi kalkittuja taloja. Japanissakin vuonna 1960 kameran linssi suuntautui tavallisesti sivukujille ja kertoi vähempiosaisten elämästä.
Kun Bremer kävi Istanbulissa vuonna 1959, hän kiinnitti huomiota taakankantajiin. Ystäväni, valokuvaaja Jorma Mylly huomasi saman asian Istanbulissa viime syksynä, tosin kantamukset ja kantolaitteet olivat puolen vuosisadan aikana muuttuneet.
Caj Bremer kuvaa ihmisiä niukkaeleisinä ja pidättyvinä. Pohjoisen ihmisten keskuudessa tunnelma on vakava ja hymy pidättyvää. Kasvot avautuvat hymyyn vain poikkeuksellisina hetkinä, kuten Gil Hilarion ja Armi Kuuselan saapuessa Helsinkiin 1959. Kiteellä vuonna 1962 tapahtuneen sudenkaadon jälkeen metsästäjät sallivat voitokkaan virnistyksen asettuessaan kuvaan ammutun raadon kanssa.
Caj Bremerin tuotanto on valokuvauksen historiaa, joka ulottuu lähes kuudenkymmenen vuoden ajanjaksolle. Hänen kuvansa viime vuosilta kertovat niin valokuvaajien kuin yleisönkin muuttuneista asenteista, uudesta suhtautumistavasta valokuvaan ja valokuvauksen uudesta asemasta.
Uusimmat Sipoon Kaptensuddenissa otetut valokuvat ovat esteettisiä heijastuksia tai asetelmaa lähestyviä terävöityksiä yksityiskohtiin, kukkiin, kasveihin ja lasten avoimeen iloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti