Ulos astumisia

“Kirjailijan työ on olla vaikea ihminen. --- Mutta kustantajan työ on ollut kestää alkoholia ja loukkauksia.” Näin kaavamaisesti tiivistää Hesarin kulttuurin päällikkö Saska Saarikoski näkemyksensä siitä, että Sofi Oksanen häädettiin pois tunnetun kustantajan kirjoittajana.

Isävainaani, joka oli keskisuuren suomalaisen kustannusyhtiön toimitusjohtaja, tuskitteli joskus vähän samaa. Hänen johtamassaan yhtiössä ei tosin ollut kirjailijoita, vaan toimittajia. Hän taisi puuskahtaa joskus epäilyksensä syövereissä: “Toimittajat ovat suuria lapsia”.

Saska Saarikosken lausunto pitää tosin lukea siinä valossa, että hän itsekin on osa suuren kustannusyhtiön, Sanoma-WSOYn tuotantoketjua. Yhtiön eri osa-alueet eivät ole tulleet tunnetuiksi viime aikoina hyvistä suhteistaan kirjailijoihin tai avustajiin.

Ilmeisesti kustannusalalla asenne on nykyisin se, että kirjoittaja, kuvittaja tai muu luovan työn tekijä on kuin ehtymätön luonnonvara, jota voi kohdella kuin vierasta sikaa. On kummallista, että Suomessa ei osata luoda hyvää ilmastoa ja toimintaympäristöä. Sen pitäisi olla pyrkimys, jos halutaan kohti luovaa taloutta tai miksi sitä nyt sitten halutaan kutsua.

WSOYn päätöksessä on monta muutakin kummallista asiaa. Viime viikolla otsikot kertoivat Oksasen Puhdistus-romaanin ennätysmyyntiluvuista. Kunnioitan ja arvostan Sofi Oksasen valintaa olla hyväksymättä WSOYn arvatenkin tiukkoja kustannussopimuksia ja toivon, että hänen tulevat kirjansa tuovat työtä, vaurautta ja henkistä rikkautta muiden, parempien kustantajien välityksellä.

Oksasen Puhdistus oli minulle elämys, joka toi romaanin ehkä hieman yksinkertaistetulla kielellä esille sellaisia asioita Viron menneisyydestä, johon ei pääse tutustumalla pelkästään Tallinnan Vanhaan kaupunkiin. Se astui ulos siitä varsin pienestä reviiristä, joka turistille varataan jokaisessa maassa.

Syy Sofi Oksasen romaanin menestykseen on siinä, että se tuo esille juuri niitä asioita sukulaiskansastamme, joista toisen maailmansodan jälkeen vaiettiin. Oksanen esittelee suomalaisille tuntemattoman maan, terra incognitan. Kun seuraavan kerran pyöräilen virolaisten pikkukylien läpi, katselen niiden kunnantaloja ja näennäisen idyllisiä pikkumökkejä vähemmän romanttisten silmälasien läpi.