Paljonko on 9,8 miljoonaa euroa? Nykytaiteen museo Kiasman mitassa se tarkoittaa, että museo saisi kerätä 28 vuotta vuosittaisia taidehankintamäärärahojaan saadakseen kokoelmiinsa tämän yhden ainoan pienen maalauksen.
Kaikki Richterin maalaukset eivät tietenkään ole näin kalliita, mutta tämä esimerkki kertoo jotain siitä, minkälaisessa maailmassa esimerkiksi Kiasman johtaja Berndt Arell ja Kiasman tukisäätiö joutuvat toimimaan. Heitä tuskin lohduttaa se, että kaikkialla maailmassa yksityisten taiteen hankkijoiden resurssit ovat verrattomasti suurempia kuin taidemuseoiden.
Julkisen ja yksityisen taideinvestoinnin ero on vielä monta kertaa suurempi niin sanotun vanhan taiteen hankinnoissa. Eipä ihme, että taidemuseon johtajat valittelevat määrärahojen vähyyttä. Esimerkiksi Kiasman pitäisi 340 000 euron vuosittaisella taidehankintoihin tarkoitetulla määrärahalla tehdä kokonaisvaltaisia kokoelmien kartuttamista koskevia hankintoja, joka koskee sekä kansainvälistä että kotimaista nykytaidetta.
Arvelisin, että suurten taidetähtien teosten hankinta on maailman nykytaiteen museoissa enemmänkin pakkopullaa kuin varsinaista taidekokoelmien kartuttamista. Nykytaiteen museot ovat kaikkialla maailmassa vähän ikäviä paikkoja juuri tämän takia: Richard Longin ympyrän muotoon ladottu kivi-installaatio on ihan kiva juttu muutaman kerran nähtynä, mutta kun niitä näkee jokaisessa noin sadassa viidessäkymmenessä nykytaiteen museossa, ei näkymä enää kauheasti riemastuta.
Gerhard Richter on jo pitkään kuulunut suosikkitaiteilijoihini. Ainakin kolme hänen teostaan on myyty 14-15 miljoonan US dollarin hintaan tänä vuonna. Taiteilijahan saa jonkinlaisen jälleenmyyntikorvauksen, myytiinpä teos mihin tahansa. Hänen taiteestaan maksetut hinnat eivät tietysti saisi vaikuttaa arvioihini hänen teoksistaan, ne ovat kaksi eri maailmaa ja toivottavasti pysyvätkin erossa toisistaan.
Tapausesimerkki ”Richterin asteikko” kertoo jotain kansainvälisen taiteen markkinatilanteesta. Alkuvuodesta kantautuneet tiedot maailmantalouden tilan heikkenemisestä vain nostivat jo muutenkin useita vuosia korkeilla kierroksilla käytävää kansainvälistä taidekauppaa. Yksityisten raharikkaiden kokoelmiin ostettava taide ei myöskään ole sinänsä tuomittavaa. On varmasti järkevämpää hankkia öljymaalaus kuin bisnesjetti, vaikka niillä, jotka ostavat nykytaiteen teoksia lähes kymmenen miljoonan euron kappalehintaan, taitaa sellaisia jo olla käytössään useitakin.
Natsi-Saksassa nuoruuteensa kasvanut ja DDR:ssä sosialistisen realismin oppeihin koulutettu Gerhard Richter loikkasi Länsi-Saksaan 1960-luvun alussa. Sen jälkeen hän oli länsisaksalaisen taitelijaryhmän jäsen, jonka tarkoituksena oli ironisoida muun muassa länsimaista kulutusyhteiskuntaa. Richterin elämässä on monenlaista kohtaloa ja tässä tapauksessa ironiaa on se, että taiteilijaryhmän suuntauksen nimi oli ”Kapitalistinen realismi”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti