Kritiikin kaventuva portti

Juhannuksen alla sulkeutui Kritiikkiportti, Suomen Kulttuurirahaston rahoittama hanke, jolla yritettiin koota sanomalehdissä julkaistavaa, eri taiteenalojen taidekritiikkiä päivitettäväksi verkkoportaaliksi 11.6. 2008 - 23.6.2011.

Kulttuurinavigaattori seurasi Kritiikkiporttia varsin tarkkaan. Istuin Suomen arvostelijain liiton SARVin hallituksessa sen syntyaikoina. Osa liiton johdosta vastusti suunniteltavaa portaalia, koska se ei toisi lisäpalkkioita kirjoittajille. Osa kriitikkokunnasta oli niin konservatiivista, että kaikki uuden median piirissä tapahtuva toiminta oli silloin, nelisen vuotta sitten uutta ja outoa.

Portaalia suunniteltiin yhdessä jonkin aikaa, kunnes suunnittelu, kehittäminen ja avoimmus loppui. Voisi sanoa, että Kritiikkiportti sulkeutui jo lähtökuopissa, kun sulkeutuneisuus ja epämääräisyys valtasi avoimen ja innostuneen sunnittelun.

Huonosta suunnittelusta johtuen portaalin toiminnassa oli ongelmia. Viime syksynä, kun portaali oli toiminut yli kaksi vuotta, kävi selville että maakuntalehdistä muun muassa Kaleva ja Aamulehti olivat käyttäneet Kritiikkiporttia härskisti hyväkseen. Ne valitsivat vain pienen osan verkossakin julkaisemastaan kritiikistä Kritiikkiportin linkkeihin. Aktiivisimmin linkittivät lehdistä Kritiikkiporttiin Keskisuomalainen, Hesari ja Turun Sanomat. Ilmeisesti osa sanomalehdistä katsoi, että ne voivat noin vain osallistua minimaalisella panostuksella Kulttuurihaston rahoittamaan hankkeeseen vapaamatkustajina.

Yksinkertaisesti sanottuna portti sulkeutui supisuomalaiseen ominaisuuteen, jakamisen kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen. Kritiikkiportin sulkeutuminen on ikävä asia laajemminkin, onhan eri taiteenalojen julkisen kritiikin asema tullut yhä heikommaksi ja yksiäänisemmäksi.

Kulttuuriporvarin ahdas olo

Kritiikin ja kulttuurijournalismin hataroitunut asema lehdistössä kertoo siitä, miten ahtaalle perinteinen kulttuuriporvarin ideaali on ajautumassa. Taidekritiikki syntyi pitkälle juuri sivistysporvariston tavoitteiden mukaiseksi toiminnaksi, josta tuli eri taiteenalojen aseman ja yleisöjen kehittämiseen tähtäävää viestintää. Taidekritiikki oli syntyessään Suomessa 150 vuotta sitten vahva osa sitä prosessia, jossa Suomen suuriuhtinaskunnasta tuli porvarillinen tasavalta ja suomalaisista Kulturvolk, sivistyskansa.

Tänään kulttuuriporvaria ahdistaa yhä enemmän kaksi voimaa, jotka taistelevat myös sanomalehtien kulttuuriosastojen palstatilasta: markkinaliberalismi ja oikeistopopulismi.

Markkinaliberaali hyponotisoituu tuijottaessaan katsojalukuja, yleisömääriä, levikkejä ja myyntitilastoja antaessaan markkinavoimien toimia kulttuuria ja sen viestintää ohjaavana sormena. Markkinaliberalismin seurauksena vain ”tuotantokulttuurit”, eli suuria pääomia ja yleisöjä keräävät kulttuurialat tulevat sailymään.

Oikeistopopulismi, joka on hieman hyöhästyneenä ilmiönä laskeutumassa suomalaiselle kulttuurin kentälle, esittää vaatimuksia, jotka perustuvat kansallisvaltion rakennuspuiden käyttöönottoon. Populismin ajatukset ovat usein kulttuurirevisionistisia ja nostalgisia, ne torjuvat kylmästi varsinkin 1800-luvulla orastamaan alkaneen avantgardismin.

Kumpikaan aatesuuntaus ei hyväksy eri taiteenalojen kritiikin avointa tukemista. Sivistysporvarin ihanne, kritiikin vaaliminen taiteen ja kulttuurin tason kohottamiseksi jää kauemmaksi.

Kritiikin länkien kiristämisellä on historiassa huono maine. Nyt on aika kysyä, seuraako kritiikin huonosta voinnista taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin paha olo?

Kulttuurinavigaattori Kritiikkiportista:

 

12.6.2008 Kritiikkiportin heikkoudet ja vahvuudet

1.9.2008 Kritiikin tila I: Taiteenalat verkkojulkaisuissa

2.9.2008 Kritiikin tila II: Lehdet ja verkkojulkaisujen arvostelut

5.6.2009 Ei oikeutta saa...

5.9.2010 Yskivä Kritiikkiportti