torstai 18. lokakuuta 2012

Top 100 on muutosten mittari

 
Viimekesäisen Kasselin Documentan kuraattori Carolyn Christov-Bakargiev.
ArtReview lehden vuosittain julkaisema kansainvälisen taidemaailman vaikutusvaltaisimpien luettelo Top 100 kertoo tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin muutoksista.
Listan ensimmäisenä on viime kesän Kasselin Documentan kuraattori, Yhdysvalloissa asuva Carolyn Christov-Bakargiev.
The Guardianin taideosaston toimittaja Charlotte Higgins kommentoi, että kansainvälisen taidemaailman vallasta taistelee kaksi ryhmää.
Yksi ryhmä on valtavan suuren, globalisoituneen taidekaupan edustajat, jotka ottavat huomioon kansainväliset superrikkaat - nuo häikäisevän varakkaat yksilöt, jotka ovat immuuneja talouskriisille. 
Listalla komeilevat maailman voimakkaimmat kaupalliset galleristit: Larry Gagosian (2), Iwan Wirth (4), David Zwirner (5), Marc Glimcher (17) ja Jay Jopling (20). He ovat laajentaneet liiketoimintaansa maailmalla ja avaavat gallerioita Hong Kongissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Viime aikoina mukaan on tullut myös useita yhä suurempia galleriatiloja ja näyttelyitä Lontoossa, New Yorkissa ja Pariisissa.
Taidemaailman valta on maantieteellisesti yhä jakautuneempaa. Mukaan ovat ilmestyneet Kaukoitä, Globaali Etelä ja Lähi-itä. Vuoden listanousija on eräs taidemaailman vaikutusvaltaisimmista naisista, Sheikha Al-Mayassa bint Hamad bin Khalifa Al-Thani (sijalla 12, viime vuoden 90 sijalta), joka on Qatarin museoiden johtaja, korkean profiilin taidekeräilijä ja suurten näyttelyiden tukija eri puolilla maailmaa.
Toinen taidemaailman vallasta kamppaileva ryhmä Higginsin mielestä on se, jolla on visio poliittisesti sitoutuvasta, historiatietoisesta taiteesta, johon kuuluu sosiaalisuus.
Taiteesta on tullut enemmän kuin aikaisemmin protestin paikka. Taiteilijat, kuraattorit ja järjestöt osallistuvat Occupy-liikkeen tai Pussy Riotin (sijalla 57) tukemiseen, tai ottavat kantaa viime vuoden ykkösen Ai Weiwein (nyt 3) toiminnan sensurointiin.
Taide nähdään yhä enemmän yhteiskunnallisen tai poliittisen kommentoinnin tilana, liittyneenä ajankohtaisiin konflikteihin, kuten Afganistanin sotaan ja sellaisten taiteilijoiden, kuten Theaster Gates (56) ja Walid Raad (77) töihin. Tai kirjoittajiin ja kriitikoihin, kuten Boris Groys (61), Slavoj Žižek (65) ja Jacques Rancière (92).
Theaster Gates, Tea Shack, 2009.
Frankfurter Allgemeine Zeitung uutisoi viime viikolla, että talouskriisi on tuonut maailmaan 30 miljoonaa työtöntä lisää, mutta superrikkaat shoppailevat taidetta kokoelmiinsa kuin mitään talouskriisiä ei olisi olemassakaan. Mutta taidekauppaennätysten kulttuurijuhlinnan pinnan alla kuohuu. Taiteen yhteiskunnallisuus, poliittisuus ja sosiaalisuus ovat ajankohtaisia.
Kansainvälisen taidemaailman mahdin mittavimmilla ei ole juuri mitään tekemistä Suomen kanssa. Meillä heijastuvat kuitenkin myös Higginsin mainitsemien päätrendien oheistulokset, taidemaailman kaupallistuminen, populismi joka ulottuu selvästi nyt myös kulttuuripolitiikkaan, markkinointipuheen lisääntyminen ja tuotteistaminen, sekä niin sanottujen yksityisten organisaatioiden, kuten säätiöiden vallan kasvu. Taidemuseoiden ja kulttuurin julkisen tuen heikentymistä odotellaan ensi vuodeksi Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa. Ja yhteiskunnallisuus on näkyvä trendi meilläkin. Taide on yhä useammin yhteiskuntakriittistä.
Minna Parikka & Jani Leinonen, Shoe Liberation Army, 2012. Installaatio Helsingin Amos Andersonin taidemuseon näyttelyssä Boutique, Where Art Meets Fashion.

4 kommenttia:

Aapo Nikkanen kirjoitti...

Guardianin artikkeli jättää huomioimatta erään tärkeän seikan ja aivan turhaan koittaa luoda kuvaa kahdesta toisistaan erillisistä taidemaailmoista.
Documentan budjetti oli todellisuudessa valtavan paljon suurempi kuin mainittu 25 miljoonaa, ja suurin osa teosten tuotantokuluista on peräisin juuri parjatuilta gallerioilta. Toisekseen Documenta ei mielestäni luonut kuvaa tulevaisuudesta tai asettanut uusia tuoreita tiloja kuraattoreille, taiteilijoille tai yleisölle, vaan pikemminkin esitteli jo olemassa olevia käytäntöjä.

Documentassa toki oli paljon poliittista taidetta, mutta nämä teokset olivat ehkä näyttelyn tylsimpiä. Walid Raadin Documentassa esittämän teoksen kutsuminen poliittiseksi taiteeksi kertoo enemmän kirjoittajan omasta halusta nähdä teos poliittisena kuin itse teoksen sisällöstä.

Aapo Museum

Heikki Kastemaa kirjoitti...

No tosiaan eivät ne taidemaailmat aina niin selvästi rajaudu. Näin vuosi sitten Lontoossa Paul McCarthyn installaatiota ja veistoksia, joissa Gerge W. Bush nai sikaa. Teokset olivat Hauser & Wirth galleriassa, joka on näitä laajentuvan globaalin taidemaailman huippuja. http://kulttuurinavigaattori.blogspot.fi/2011/11/lontoon-polkuja-4-huonoa-makua-ja.html

Kaupallisen galleriamaailman ja avantgarden liittymisestä yhteen on paljon esimerkkejä. Suomessa sellainen oli Gösta Stenmanin, menestyneen galleristin taloudellinen tuki Helene Schjerfbeckille ja Tyko Salliselle aikana, jolloin he eivät olleet kuuluisia eivätkä suosittuja.

Mutta jakautumista on kyllä tapahtunut. On turhauttavaa seurata jatkuvasti uutisia yhä suuremmista summista, joita montaristisen kapitalismin paapoma superrikkaiden kerros käyttää taiteen ostamiseen, kun muu maailma vaikeroi talouslaman kourissa. Ne ovat kuin kaksi erillistä maailmaa.

Documentaa en tänä kesänä nähnyt, mutta poliittista taidetta on kaikissa näkemissäni ollut. Tuo on hyvin totta noista isoista kansainvälisistä näyttelyistä, niihin satsataan hyvin paljon enemmän kuin mitä niiden järjestelybudjetit kertovat. Tulevaisuuden visioista on nykytaiteen virrassa vaikea sanoa mitään.

Aapo Nikkanen kirjoitti...

"Mutta jakautumista on kyllä tapahtunut. On turhauttavaa seurata jatkuvasti uutisia yhä suuremmista summista, joita montaristisen kapitalismin paapoma superrikkaiden kerros käyttää taiteen ostamiseen, kun muu maailma vaikeroi talouslaman kourissa. Ne ovat kuin kaksi erillistä maailmaa."

Totta, tässä toinen puheenvuoro samasta aiheesta.
Populaarikulttuuri muuten heijastaa tätä hyvin Gallery Girls -sarjassa (ei sitä tosin pysty yhtä jaksoa enempää katsomaan).

http://www.guardian.co.uk/artanddesign/2012/oct/28/art-critic-dave-hickey-quits-art-world

Heikki Kastemaa kirjoitti...

Joo huomasin Dave Hickeyn irtioton, hän on Yhdysvaltain tunnetuimpia kriitikoita. Aika monessa keskustelussa on oltu turhautuneita vastaaviin asiohin. Mitä tekemistä mulla olisi jossain ArtBaselissa tai Frieze-taidemessuilla, kun ei ole mulla bisnesjettiäkään käytössä.

Toisaalta kaikkien taidemaailmaan syvemmälle sukeltavien pitäisi käsittää, että taide on aina ollut rikkaiden shoppausväline ja tulee sitä olemaankin.

Kriitikkona minun on monesti vaikea arvioida, arvostetaanko jotain taiteilijaa liikaa. Olen lapsesta asti tykännyt Jackson Pollockin maalauksista ja vieläkin saan vaibeja hyvää Pollockia katsellessani. Mutta olen myös alkanut ajattelemaan, että maailma, jossa maksetaan yli sata miljoonaa euroa yhdestä Pollockista on varmasti jotenkin perin juurin vinksahtanut.

Tällaisten asioiden kanssa kai pitää vaan yrittää elää, mutta eriarvoisuuden sietäminen on yhä vaikeampaa. Tunnen joskus myös vihaa tuota parasiittiluokkaa kohtaan, jota elätämme.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...