Populismi on aikamme suurin ja selvimmin tunnistettava aatesuuntaus.
Yleisradio, Helsingin Sanomat ja Timo Soini kasvattavat meidät siihen päivästä toiseen. Se on tarttunut meihin kaikkiin, mutta tarttuuko populismi taiteeseen?
Totta kai kuvanveistossa ja julkisessa taiteessa on
populismia. Itse asiassa voin paljastaa esoteerisuuden harrastajien kauhuksi, että
kuvanveisto on ollut aikojen alusta populistinen taidesuuntaus ja sitä se on tänäänkin.
Mitä eroa on Timo Soinilla ja Tommi Toijalla? Soini
saavuttaa valtaa kiihottamalla kansaa, hän vetoaa tunteisiimme, pelkoihimme,
odotuksiimme ja asenteisiimme. Tommi Toijasta ette ole ehkä kuulleet, mutta hän
pelaa ihan samoilla korteilla.
Demagogia vetoaa nationalismiin, populismiin ja
uskonnollisiin teemoihin. Niin myös kuvanveiston pitkä tarinakin. Kuvanveisto
on aina ollut seksiä ja pöhinää.
Helsingin kaupungin kokoelmassa on yli 400 julkista taideteosta ja jos yritysten, yhteisöjen ja yksityisten hallussa olevat teokset
lasketaan mukaan, niitä on yli viisi sataa. Jos statuomanian uusin aalto, veistosvillitys saa jatkua, Helsingin julkisten taideteosten määrä ylittää
tuhannen kappaleen rajan laskujeni mukaan vuonna 2048.
Mitä vikaa siinä on? Ei yhtään mitään, päinvastoin. Kun
kurvailen polkupyörällä pitkin kaupunginosia, puistoja ja aukioita, kohtaan
jatkuvasti paikkoja, johon mielessäni asetan jonkinlaisen patsaan, veistoksen,
tilateoksen tai taiteellisen rakennelman. Taide valtaa yhä enemmän tiloja ja
paikkoja ja hyvä niin.
Tommi Toija osaa rienata, saarnata, propagoida, provosoida,
inhottaa, helliä ja yllyttää. Ja unohtakaa nuo kriitikoiden hokemat:
"aikamme homunculukset", ”suunnaton pää” ”silmät suuremmat kuin pizzalautaset” ja
”kartesiolainen dualismi”. Kun Euroopan timosoinit unohtuvat, Tommi Toijan työt
muistetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti