Ajattelen globaalisti

Ritsuko Taho, Vihreä huvila, 2003. Maailman suurimmaksi mainitussa ympäristötaiteen triennaalissa Echigo-Tsumarissa Japanissa.

Istun kannettavan tietokoneen ääressä pienessä Siikajoenkylässä Pohjois-Suomessa ja pohdin globaaleja asioita. Kirjoitin Wikipediaan luettelon suurista kansainvälisistä nykytaiteen näyttelyistä. Listan perustana on löytämäni luettelo kansainvälisen kuvataidekriitikoiden järjestön AICA:n sivulta.

Listattuna on yli viisikymmentä niin sanottua suurta nykytaiteen biennaalia, triennaalia kvadriennaalia tai muuta tapahtumaa. Ne edustavat kahta kontekstia nykytaiteessa: kansainvälistä ja globaalia.

Globaalille tasolle ”suuresta viidestäkymmenestä” nostaisin luettelossa vain viisi: Venetsian biennaali, Kasselin documenta, Sao Paulon biennaali, Sydneyn biennaali ja Whitney biennaali New Yorkissa.

Suomen Ars on seitsemänneksi vanhin näistä suurista kansainvälisistä taidetapahtumista, mutta se ei suinkaan ole globaali tapahtuma, valitettavasti. Sen sijaan Arsin merkitys on ollut kansainvälinen ja kansallinen, ollenkaan sitä väheksymättä. Ars on merkittävä myös pohjoismaisessa yhteydessä, sillä se on pitkäaikaisin ja ainoa Pohjois-Euroopassa. Kööpenhaminan kansainvälinen nykytaiteen kvadriennaali U-TURN perustettiin vasta 2008.

Näitä taidetapahtumia on tapana kutsua suuriksi, koska niissä on esillä suuri määrä teoksia ja osallistuvia taiteilijoita on useasta maasta. Suuria ovat myös järjestäjien budjetit. Kansainväliset nykytaiteen näyttelyt ovat myös suosittuja. Esimerkiksi elokuun alussa päättynyt Sydneyn biennaali keräsi yli puoli miljoonaa katsojaa.

Voi sanoa, että myös kaikki Ars-näyttelyt ovat olleet menestyksiä. Ne ovat blockbustereita, jotka alun perin suunnitellaan suurille yleisömäärille. Ne ovat medioita medioissa, jotka pystyvät nostattamaan omaa viestintää: ennakkopöhinää, skandaaleja, uusia virtauksia, taiteilijatähtiä, muoti-ilmiöitä ja hypeä.

Miksi kansainvälisen nykytaiteen näyttelyt kiinnostavat ihmisiä? Kaiken järjenjuoksun mukaan niiden pitäisi olla kaikkein epäsuosituimpia kulttuuritapahtumia, koska ne ovat a) kuvataidenäyttelyitä, siis tapahtumia, joissa taideteosten luokse mennään b) nykytaiteen näyttelyitä, ei siis vanhaa taidetta, josta yleisön odotetaan pitävän ja c) ne ovat kansainvälistä taidetta, ei kotoisia kansallismaisemia, mäntymetsiä ja järvenrantoja. Ei voi kieltää sitä, että ihmisiä kiinnostaa nykytaide ja kansainvälisyys.

Olen itse nähnyt viisi Venetsian biennaalia, kolme Kasselin documentaa ja kaksi Whitney biennaalia. Miksi menin katsomaan niitä? Halu nähdä melko tiiviisti esitettynä aimo annos nykytaidetta eri puolilta maailmaa, se kai on motiivina riittävä. Venetsia on kallis kaupunki, mutta jos kolmessa päivässä voi nähdä sen, minkä näkemiseen New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa ja Moskovassa menisi puoli vuotta, reissu kannattaa.

Monia ärsyttää sana globaali varsinkin, kun siitä puhutaan kulttuurin yhteydessä. Samat ihmiset saattavat kuitenkin käyttää Microsoftin tietokoneohjelmia, Nokian kännyköitä ja ihailla 1800-luvun maisemamaalauksia.

Tutkiessani Ars-näyttelyiden historiaa huomasin, että niissäkin on ollut pyrkimystä ikään kuin ”nousemiseen” globaalille tasolle. Itse asiassa Arsien historia on ollut varsin samanlainen tässä mielessä kuin monen muunkin vastaavan tapahtuman.

Esimerkiksi vanhin taiteen megatapahtumista, Venetsian biennaali perustettiin jo 1895 paikallisena kulttuurifestivaalina, johon alettiin kutsua ulkomailta kaupungissa vierailleita taiteilijoita. Venetsian biennaali kansainvälistyi huomattavasti vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun muun muassa Suomi aloitti säännöllisen osallistumisen 1950-luvulla. Tuohon aikaan perustettiin myös Kasselin documenta ja Sao Paulon biennaali.

Kansainvälisyys taiteessa osoittautui kuitenkin rajalliseksi. Se tarkoitti pääasiassa eurooppalaista ja amerikkalaista taidetta. Globaalisuus, johon alettiin siirtyä 1990-luvulla, oli pyrkimystä vapautua niin sanotun kansainvälisen taiteen euroamerikkalaisesta ja samalla taidekaupan rajoittamasta reviiristä. Ensimmäinen pyrkimys globaaliin Arsiin nähtiin Ars 01:ssa vuonna 2001.

Tästä näkökulmasta voi vain toivoa, että ensi keväänä nähtävästä Ars 11:sta tulee globaali taidenäyttely. Parhaimmillaan globaalisuus tarkoittaa sitä, että taide voi tuoda uusia vaikutteita aikaisemmin tuntemattomista kulttuurialueista omalle alueellemme. Se ei ole kulttuurikolonialismia, vaan kulttuurin vuorovaikutusta, joka on tärkeää meille kaikille.