Pashaa ja venäläisiä

Pääsiäisviikolla tuli mieleeni, että kotona oli tapana syödä pashaa. Sain päähäni, että osaisin itsekin sitä tehdä: rahkaa, sokeria, voita, kermaa ja pähkinöitä, siis kaikkea parasta ja pahinta ihmiselle. Itäisellä, ylemmällä Ala-Manhattanilla, kuten vuokraemäntäni oli sijaintini opettanut, asui paljon venäläisiä.
Lähiseudun ruokakaupoissa ei rahkaa ollut. Marssin toisen Avenuen varrella olevat ruokakaupat koluten alas East Villageen. Eräs herkkukauppa rohkaisi jo odotuksiani, mutta rahkaa ei löytynyt.

Menin pieneen venäläiseen ravintolaan. Tiskillä oli kaikenlaisia värikkäitä ja makeita koristeellisia herkkuja, mutta pashaa ei näkynyt. Tarkastin huolellisesti ruokalistan, jossa oli borts-keitosta ja Kiovan kanasta lähtien kaikkea parasta venäläistä mitä kuvitella saattoi.
”Don´t you have pasha?”, kysyin. Vaaleanpunaiseen tarjoilijan asuun pukeutunut tyttö tuijotti vain, ei ymmärtänyt. Tilasin kupillisen seljankaa, maukasta sekin.

Toisella puolen katua oli lihakauppa, jonka ikkunassa oli jotain venäläisiä tekstejä. Marssin sisään ja selostin lihakirves kädessä olevalle miehelle, mitä tarvitsin. Hän sanoi ymmärtävänsä, mitä tarkoitin. Sen tekemiseksi tarvitaan rahkaa, hän sanoi, mutta sitä ei ole täällä kaupoissa. Teidän täytyy mennä hakeman sitä meijeriin.

Vai meijeriin rahkaa hakemaan! Manhattan ja meijeri tuntuivat olevan niin kaukana toisistaan, että yhtä hyvin olisi voinut mennä hakeman juustoa Kuusta. Karvain mielin tallustelin takaisin kotiseuduille. Ei tullut rahkaa pääsiäiseksi, eikä pashaakaan.

* * *

Kävin usein iltapäiväteellä eräässä kahvilassa, joka oli 22. kadun varrella. Sitä piti venäläinen perhe. Siellä saattoi istua ja vain katsella asiakkaiden tulevan sisään ovesta ja asettuvan kassajonoon. Se oli parempaa kuin päivittäinen televisiosarja.

Näin kerran, kun kahvilan pitäjäperheen mummo kutsui ystävänsä salaperäisen näköisesti istumaan kahvilan nurkkapöytään. Hän avasi varovaisesti lahjapaketin, jossa oli soittorasia. Kun mummo viritti lahja-aarteensa, helähti kahvilan pöydästä vaimea ja herkkä sointu: ”Love me tender, love me sweet…” Muovinen, kullattu Elvis pyöri soittorasian kannella ja mummat olivat haltioissaan.

Kerran sanoin kahvilan keski-ikäiselle miehelle, joka näytti olevan perheyrityksen johtaja, että olen Suomesta. Näytin vanhaa Neuvostoarmeijan vyötä, jota minulla oli tapana silloin pitää, joskus jotain pimeää tietä lahjaksi Neuvostoliitosta saatuna. Miehen silmät valpastuivat, hän kertoi olleensa aikoinaan rakennuksilla töissä, muun muassa Kostamuksessa ja Tallinnassa.
”Voisin kertoa sinulle, minkälaisia temppuja puna-armeijan vyöllä voi tehdä”, hän sanoi. Mutta kahvimukit, apple turnoverit ja garlic bagelsit odottivat ostajiaan ja hänen täytyi jatkaa työtään tiskillä. Unohdin kysyä, oliko perhe juutalaisia. Aikoinaan Neuvostoliitosta päästettiin muuttamaan pois paljon juutalaisia. He tulivat Israelin kautta.

* * *

En ymmärrä venäjää ”pektopahia” enempää, enkä muutenkaan ole koskaan ollut mikään suuri Venäjän harrastaja. Manhattanilla saattoi usein kuulla puhuttavan venäjää kaduilla, vähän kuin nykyisin Helsingissäkin. Asuin yksin ja kärsin siitä, että en voinut puhua suomea. Chattasin kyllä illat ja yötkin suomeksi pienessä huoneessani, mutta sehän oli kirjoittamista, ei puhumista.

Koin jotain kummallista kuullessani puhuttavan venäjää kaduilla tai liikennevaloissa odottaessa. Vaikka en ymmärtänyt sanaakaan, minut valtasi tunne jostain kotoisesta – tai ainakin kotimaata lähellä olevasta. Tunsin syvää sympatiaa ja kotikaipuuta kuullessani puhuttavan venäjää. Venäjä ei ole koskaan ollut minua niin lähellä kuin Manhattanilla.

Oluttuvassa keskustelin Yhdysvaltain siirtolaisista erään paikallistoimittajan kanssa. Selitin havaintoani, että Manhattanin venäläiset pukeutuivat tavallisesti perin juurin amerikkalaisesti, farkkuihin, college-paitoihin ja cowboy-bootseihinkin. Sanoin hänelle, että toisin kuin kaikki muut saarella asuvat etniset siirtolaisryhmät, venäläiset pukeutuivat amerikkalaisemmin kuin amerikkalaiset itse.
Toimittaja totesi siihen lyhyesti: ”Venäläiset ovat älykkäitä.”